Kuopiossa saatiin uudet maastohiihdon Suomen mestarit
Kuopion SM-hiihdot käynnistettiin lauantaina vapaan hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähtökilpailuilla, kun perjantain parisprintit jouduttiin perumaan kovan pakkasen vuoksi.
Lauantain kilpailujen Suomen mestaruuksien hiihtivät Jämin Jänteen Markus Vuorela ja Ikaalisten Urheilijoiden Hilla Niemelä. Henkilökohtaiset SM-kullat olivat molemmille ensimmäiset.
Vuorela vei voiton 7,5 sekunnin marginaalilla. Vehkalahden Veikkojen Olli-Pekka Laitila otti kilpailussa hopeaa. Vuokatti Ski Team Kainuun Emil Liekari oli kolmas.
– Viimein mestaruus tuli tänään. Himmeämpiä mitaleita on tullut, mutta kultaa ei. Huomasin, että takaa ei tule kukaan ohi. Lopussa alkoi jännittämään, kun lumisade alkoi ja huomasin, ettei ladulla ollut enää paljoa muita. Latu alkoi hidastumaan, Vuorela kertasi Hiihtoliiton tiedotteessa.
Naisten podiumin täydensivät Nora Kytäjä (Iisalmen Visa) ja Anna-Kaisa Saari (Ylivieskan Kuula). Kultaa huuhtonut Niemelä onnistui kilpailussa vauhdinjaossaan.
– Aina pitää hakea voittoa. Tänään jaksoin pitää ahtaalla tasaista vauhtia koko matkan. Se onnistui tuolla radalla tosi hyvin. Vire on hyvä, kommentoi Niemelä.
Viaplay esittää SM-hiihdot suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”