Kolumbialta odotetaan paljon – pitääkö Kreikan puolustus
Kuva: Getty Images
C-lohko on etukäteen ajateltuna yksi kisojen kiharaisimmista. Kaikilla neljällä maalla: Kolumbialla, Kreikalla, Japanilla ja Norsunluurannikolla on mahdollisuus jatkoon eikä yksikään maa ole etukäteen selkeä suosikki jatkajaksi. Lohkon etelä-amerikkalais- ja eurooppalaisedustajat kohtaavat toisensa lauantaina klo 19.00 Suomen aikaa.
Kotimantereellaan pelaava Kolumbia on ehkä sittenkin lohko C:n jatkajasuosikki numero yksi. Sen tilannetta heikentää kuitenkin ykköstähden Radamel Falcaon puuttuminen. Monacon hyökkääjä missaa koko kisat loukkaantumisen vuoksi. Hän oli maansa ykköstykki MM-karsinnoissa yhdeksällä osumallaan.
Falcaon saappaisiin on astumassa Carlos Bacca (kuvassa Sevillan paidassa), vasta 11 A-maaottelua pelannut 27-vuotias hyökkääjä. Sevillassa mies täräytti päättyneellä kaudella komeat 14 maalia ja on elämänsä näytönpaikassa. Hänen ja Teófilo Gutiérrezin vastuulla on hyökkäyspään onnistuminen kivikovaa puolustavaa Suomen tulevaa EM-karsintavastustajaa vastaan.
Vuoden 2004 Euroopan mestari Kreikka ei ole MM-kisoissa yltänyt likimainkaan kymmenen vuoden tasoisiin saavutuksiin. Se aloittaa vasta kolmannen MM-lopputurnauksensa eikä ole aiemmilla yrityksillä selviytynyt jatkopeleihin. Kuudesta alkulohkopelistä tuloksena on ollut tähän mennessä vain yksi voitto. Joukkueen hahmo, 36-vuotias Georgios Karagounis paaluttikin ennen turnausta, että tällä kertaa tavoitteena ei voi olla mikään muu kuin jatkopaikka.
Ottelu pelataan Belo Horizonten Estadio Mineiraolla. Stadionille mahtuu 58 000 katsojaa. Erotuomaristo tulee Yhdysvalloista. Oikeutta jakaa Mark Geiger.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa