Champions Hockey Leaguen tiukka loppuviikko saadaan päätökseen sunnuntaina ja tulessa on vielä kolme suomalaisjoukkuetta. KalPa pelaa kotonaan ja HIFK sekä JYP puolestaan vieraskaukalossa. Koko kolmikko tarvitsee vielä pisteitä varmistaakseen jatkopaikan omasta alkulohkostaan.

KalPalla on pelattuna vasta yksi ottelu, jossa Ocelani Trinec kaatui kotona jatkoaikamaalilla. Jatkopaikka on kuopiolaisilla täysin omissa käsissä.

– Voitto antoi meille hyvin itseluottamusta Stavangerin kohtaamiseen. Vastaan tulee kaksinkertainen Norjan mestari, joka puolustaa todella hyvin. Joukkueesta löytyy todella paljon kokeneita pelimiehiä, KalPan valmentaja Anssi Laine sanoo CHL:n tiedotteessa.

HIFK johtaa niukasti erittäin tasaista lohkoaan, jossa kaikki joukkueet taistelevat vielä tiukasti jatkopaikoista. Sunnuntain vierasottelu Linköpingia vastaan onkin molemmille erittäin tärkeä, kuten HIFK:n kakkosluotsi Joonas Tanska sanoo.

– Lähtökohta on se, että pisteitä tarvitaan. Lohko on tasainen ja varmasti Linköpingillä on joitakin samoja elementtejä pelityylissään kuin Bernillä. Linköping on hyvin luisteleva jengi, eikä sieltä pisteitä helpolla saa. Omaa hommaa lähdetään tekemään, kaikki saumat meillä kuitenkin on.

JYP kukisti sunnuntain vastustajansa Sheffieldin kotonaan 3-0, mutta Englannissa tiedossa on luultavasti toisenkaltainen peli.

– Jos annamme heille mahdollisuuden, ovat varmasti vaarallinen joukkue. Haastava matkustus pelipaikalle toi tietysti oman mausteensa viikonloppuumme. Kunhan menemme ammattimaisella otteella, niin voitto pitäisi tulla. En ole aikaisemmin Englannissa pelannut, mutta olosuhteiden olen kuullut olevan huipputasoa, JYPin Tuomas Tarkki sanoo.

CHL-otteluita voi Suomessa seurata myös MTV:n kanavilla suorina lähetyksinä. Suomalaisjoukkueiden kaikki ottelut lähetetään MTV Katsomossa. Tarkemmat tiedot lähetyksistä MTV:n verkkosivuilta:
http://www.mtv.fi/sport/jaakiekko/ohjelmatiedot.shtml

Suomalaisjoukkueitten ottelut sunnuntaina Champions Hockey Leaguessa:
su 30.8. 15:55 Linköping HC – HIFK MTV Katsomo ja MTV Max
su 30.8. 15:55 KalPa – Stavanger MTV Katsomo
su 30.8. 18:55 Sheffield – JYP MTV Katsomo