JYP vahvisti rivejään

JYP kertoo verkkosivuillaan vahvistavansa puolustusosastoaan Alex Lintuniemellä. Lahden Pelicansia viimeksi edustaneen järkälemäisen puolustajan sopimus ulottuu kevääseen 2022.
– Lintuniemi on monipuolinen moderni yleispuolustaja, jota voidaan peluuttaa pelin kaikissa tilanteissa. Lintuniemi tuo joukkueeseen selkeitä kiekollisia ratkaisuja, sekä jämäkkää puolustuspelaamista. Isokokoinen ja hyvin luisteleva sekä kiekollisesti taitava Lintuniemi oli profiililtaan juuri sellainen puolustaja, jota markkinoilta etsimme. Olemme todella tyytyväisiä, että Lintuniemi valitsi JYPin ja saimme hänet kiinnitettyä kevääseen 2022 saakka, kommentoi JYP Jyväskylä Oy:n urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen seuran sivuilla.
Vasemmalta puolelta laukova Lintuniemi aloitti kautensa Carolina Hurricanesin sopimuspelaajana AHL -sarjan Charlotte Checkers joukkueessa, josta siirtyi marraskuussa Lahden Pelicansiin. 192 senttimetriä pitkä ja yli satakiloinen Lintuniemi on viihtynyt viime kaudet Pohjois-Amerikan juniori- ja ammattilaissarjoissa, jonne hän siirtyi 18 vuotiaana.
Helsingistä kotoisin oleva Lintuniemi ehti edustaa kotimaassaan HIFK:n ja Jokereiden junioreita ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan. Lintuniemi on edustanut Suomea U18- ja U20 MM-kisoissa. Los Angeles Kings varasi Lintuniemen vuonna 2014 toisella varauskierroksella. Lintuniemi ehti pelata Lahden Pelicansissa 24 ottelua, joissa hän tehoili 2+4 tehopisteet.
Lähde: JYP:n verkkosivut
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Max Verstappen Monacon GP:n paalupaikalle
- Bayern München dramaattisten vaiheiden jälkeen Bundesliigan mestariksi
- Dallas piti kautensa elossa
- CHL:ssä merkittäviä muutoksia jääkiekon sääntöihin
- Manchester United varmisti paikan Mestarien liigassa
- “Lähikuvassa: Mika Häkkinen” -haastattelusarja on kurkistus Formula 1:n harvoin nähtyihin sisäpiireihin
- Suomalaistähdet johdattivat Dallasin avausvoittoon
- Florida rynnisti finaaliin – Aleksander Barkov teki historiaa
- Vegas murjoi Dallasin – voiton päässä finaalista
- Aleksander Barkov loukkaantui – Florida voitti silti