Viime marraskuussa loukkaantunut Jokerit-hyökkääjä Tommi Huhtala pelasi maanantaina ensimmäisen ottelunsa yhdeksään kuukauteen.

Viime kaudella Huhtala, 28, ehti pelata 24 KHL-ottelua (5+5=10) ja kolmessa A-maaottelussa (2+1=3), ennen kuin hän loukkasi polvensa Karjala-turnauksessa marraskuun alussa. Paluu tositoimiin tapahtui harjoitusottelussa KHL-seura Sibir Novosibirskia vastaan.

– Välillä tuntui, ettei tämä päivä tule koskaan, Huhtala kertoi ottelun jälkeen, nyt jo hymyssä suin.

Rikkonainen ja jäähyjen sävyttämä Sibir-ottelu päättyi Jokereiden 0–1-tappioon voittomaalikilpailussa, mutta Huhtala säkenöi onnellisena.

– Tänään oli erikoinen fiilis. Kävin kaikki tunneskaalat läpi. Katsoin viime kaudella niin monta ottelua sivusta, että nyt päällimmäinen tunne on, että mahtavaa olla taas takaisin pelissä, Huhtala kuvaili helpotustaan yhdeksän kuukauden pelitauon jälkeen.

Jokereiden vahva organisaatio pitää huolen omistaan. Huhtala kiitteli vuolaasti seuran ja joukkuetovereiden tarjoamaa tukea matkan varrella, vaikka ensimmäinen ottelu ottikin koville.

– Kroppa on shokkitilassa ottelun jälkeen, mutta polvi tuntuu nyt todella hyvältä.

– Olen saanut matkan varrella valtavasti tukea perheeltä, lääkäreiltä, fysioterapeutilta ja kuntovalmentajalta. Myös joukkuekaverit ovat olleet vahvasti mukana. Kiitos kuuluu kaikille ympärillä oleville ihmisille, Huhtala sanoi kunnioittavaan sävyyn.

Uusi alku on edessä myös koko Jokereiden joukkueella. Viime kaudesta on vaihtunut tusinan verran pelaajia sekä päävalmentaja, kun Jukka Jalonen otti kaksi viime kautta Jokereita valmentaneen Erkka Westerlundin paikan Jokereiden peräsimessä.

– Minulla on alkamassa jo kolmas kausi Jokereissa. Isoista muutoksista huolimatta teemme omaa juttuamme kuten ennenkin. Oikoteitä ei ole. Yhdenkään päivä ei saa antaa mennä ohi, Huhtala kuvaili uudelta Jokerit-valmentaja Jukka Jaloseltakin kuultua hetkessä elämisen tärkeyttä.

Jokereiden harjoitusottelut jatkuvat tällä viikolla kahdella ottelulla. Keskiviikkona joukkue kohtaa Kiekko-Vantaan Trio Areenalla, ja torstaina Espoon Metro Areenalla vastaan kurvailee Ilja Kovaltšukin ja Pavel Datsjukin tähdittämä todella nimivahva Pietarin SKA.

Lähde: Jokereiden tiedotus