Tappara kohtaa viimeisissä lohkovaiheen otteluissaan Red Bull Münchenin ja ensiksi joukkueet kohtaavat Münchenissä.

Molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet jatkopaikkansa, joten panoksena on lohkovoitto. Joukkueiden oli määrä kohdata toisensa viime kaudella CHL:n välierissä, mutta tuolloin molemmat ottelut peruttiin saksalaisten koronatapausten vuoksi. Tappara tuomittiin lopulta otteluparin voittajaksi ja eteni finaaliin.

– Saamme vastaamme todella kokeneen eurooppalaisen huippujoukkueen. Heillä on varmasti hampaankolossa viime kauden koronasähläysten takia. Molemmilla joukkueilla on jatkopaikka jo varmistettuna, joten lähdemme enemmän pelillisestä näkökulmasta kuin normaalisti. Meillä on ollut Liigassa hieman vaikeuksia pelillisesti viime aikoina ja pyrimme löytämään pelissämme tasapainon ja parantaa peliämme, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola miettii ottelun lähtöasetelmia CHL:n tiedotteessa.

– Lähdemme peli edellä ja meillä on tietyt asiat mitä haluamme parantaa sekä saada pelijutut kuntoon. Ensimmäinen tavoite on saada tietynlaiset puolustusasiat kuntoon. Myös peluutuksessa saattaa tulla muutoksia ja kokeilemme eri rooleja. Tämä on kuitenkin huippuliigan ottelu ja tietenkin lähdemme hakemaan voittoa, Tapola jatkaa.

Vaikka Tapolan katse on erityisesti pelillisessä petraamisessa, niin tulokset ja lohkovoitto ovat silti joukkueen ehdoton tavoite.

– Lohkovoittoa tietenkin haetaan. Tiedämme, että jokainen piste on tärkeä ihan suomalaisjoukkueiden rankingienkin kannalta. Jatkopelejä ajatellen myös lohkovoitto olisi tärkeä. Mikäli haluamme haaveilla lohkovoitosta, niin pelillisesti meidän on pystyttävä parantamaan paljon esimerkiksi viime Liiga-ottelustamme. Sellaisella esityksellä olemme kaukana tämän tason joukkueen voittamisesta, Tapola painottaa.

Red Bull Münchenin ja Tapparan välinen ottelua alkaa kello 19.00.

Lähde: CHL:n tiedote