Yhdistetyn olympiavoittaja ja maailmanmestari Jari Mantila siirtyy seuraavana vahvistuksena Viaplayn talviurheilutiimiin. Mantila voitti olympiakultaa yhdistetyn joukkuekilpailussa Salt Lake Cityssä 2002 ja maailmanmestaruuden Ramsaussa 1999. Mantilan kaapista löytyy lisäksi MM-hopea henkilökohtaisessa kilpailussa vuodelta 1995.

– Mahtavaa hypätä Viaplayn kovaan talvitiimiin! Pyrin omalla osaamisellani tuomaan kiinnostavaa taustatietoa kulissien takaa ja joukkueiden sisältä, jotta katsojat pääsevät lähemmäs huippu-urheilun kovaa ydintä, Mantila lupaa Elisa Viihde Viaplayn tiedotteessa.

Viaplay seuraa tiiviisti suomalaisurheilijoiden matkaa heti marraskuun Rukan maailmancupin avauksesta alkaen. Esimerkiksi Lillehammerin,
Otepään ja Val di Fiemmen kisaviikonloput näkyvät yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplayssa ja V sport -kanavilla.

– Uskon, että yhdistetyn maailmancup-kaudesta tulee suomalaisittain todella mielenkiintoinen. Ilkka Herola on pystynyt kesän aikana nousemaan mäessä tasolle, jolla taistellaan jokaisena viikonloppuna kisojen voitosta. Myös Eero Hirvoselta on lupa odottaa paluuta taistelemaan huippusijoituksista. Onnistuneen harjoituskauden myötä itseluottamus tekemiseen on palannut, mikä lupaa hyvää lahjakkaalle urheilijalle, Mantila toteaa.

Yhdistetyn lisäksi Mantila toimii mäkihypyn asiantuntijana Viaplayn lähetyksissä selostaja Mikko Reitin aisaparina.

– Suomen mäkimaajoukkue on leireillyt paljon Keski-Euroopassa ja tehnyt välinepuolella kovasti töitä, jotta ero huippumaihin saataisiin kurottua kiinni. Viime kaudella maailmancupia hallinnut Halvor Egner Granerud tulee olemaan vaikea voitettava tulevallakin kaudella. Norjalainen nousi täysin puskista kokonaiskilpailun voittajaksi, joten ehkä nyt on Aallon tai Ktyösahon vuoro tehdä sama temppu, Mantila ennakoi.

– Jari on loistava tyyppi ja täydellinen vahvistus Viaplayn jengiin. Jari on kypsynyt menestyksekkään urheilijauransa jälkeen tv-hommissa myös kovaksi media-alan ammattilaiseksi ja osaa taatusti tiivistää katsojille kaikki olennaisimmat asiat kisaviikonloppujen aikana, lupaa Viaplayn talviurheilun vastaava tuottaja Jussi Ranta.

Viaplayn talviurheilutiimissä tullaan näkemään myös toinen olympiavoittaja kun Sami Jauhojärvi siirtyy maastohiihdon
asiantuntijaksi Viaplayn lähetyksiin ja saa rinnalleen suosikkiselostaja Jussi Eskolan.