Huuhkajat taipui EM-karsinta-avauksessa

Huuhkajat joutui tunnustamaan Tanskan kovemmakseen 3-1-numeroin joukkueiden aloittaessa EM-karsintansa.
Suomi aloitti ottelun pirteästi, mutta Rasmus Höjlund pääsi siirtämään Tanskan johtoon 21. minuutilla. Höjlund pääsi suomalaispuolustuksen keskeltä ohjaamaan pallon ohi Lukas Hradeckyn.
Maalin jälkeen ote siirtyi entistä selvemmin Tanskalle ja Hradecky sai venyä pariin otteeseen, mutta maali varjeltui.
Hradecky jatkoi huippuesityksiään toisella puoliajalla ja oli käynnistämässä myös Suomen tasoitusmaalia 53. minuutilla. Joel Pohjanpalo jatkoi päällään Hradeckyn pitkän avauksen, joka tuli suoraan Teemu Pukin juoksulinjalle, joka näki vieressä vapaana olleen Oliver Antmanin. Antman sijoitti kylmän viileästi pallon ohi Kasper Schmeichelin.
Tasoitusmaalin jälkeen Tanska haki johtomaalia, mutta Hradecky venyi huipputorjuntoihin kerta toisensa jälkeen. Lopulta kahdeksan minuuttia ennen loppua kulmapotkutilanteesta Höjlund pääsi puskemaan johtomaalin. Hän sinetöi hattutempun lisäajalla.
Seuraavaksi Suomi kohtaa sunnuntaina vieraskentällä Pohjois-Irlannin.
Suomen kokoonpano:
1 Lukas Hradecky (C)
2 Leo Väisänen
3 Richard Jensen >> 73′ Tuomas Ollila
4 Robert Ivanov
6 Glen Kamara
8 Robin Lod >> 73′ Marcus Forss
10 Teemu Pukki
14 Kaan Kairinen
17 Nikolai Alho
18 Oliver Antman >> 72′ Anssi Suhonen
20 Joel Pohjanpalo
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Max Verstappen kaasutteli jälleen ylivoimaiseen voittoon
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä
- Sevilla juhli Eurooppa-liigan voittoa
- Dallasin suomalaisille raju pettymys – Vegas tyrmäysvoitolla finaaliin
- Everton selvisi pälkähästä – Leicester ja Leeds putosivat
- Max Verstappen Monacon ruhtinas
- Max Verstappen Monacon GP:n paalupaikalle