Huuhkajat ei lähde takki auki San Marinoa vastaan – ”Pystyvät aiheuttamaan vastustajalle ongelmia”

Huuhkajien EM-karsinnat tulevat päätökseen San Marinon vieraana.
Huuhkajille ottelulla ei ole merkitystä muutenkin kuin henkisellä tasolla. Suomi puhdisti kilpeään komeasti kaatamalla Pohjois-Irlannin vakuuttavan esityksen jälkeen 4-0. Nyt se hakee toista positiivista esitystä San Marinon vieraana ennen maaliskuun jatkokarsintoja.
– Perjantain pelistä jäi erittäin hyvä fiilis. Toki ensimmäisen jakson alku ei mennyt ihan toivotusti. Meillä kesti jonkun aikaa ennen kuin pääsimme peliin kunnolla mukaan. Kuitenkin kun katsoo kokonaisuutta, täytyy olla todella tyytyväinen, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva mietiskeli sunnuntain lehdistötilaisuudessa Palloliiton verkkosivujen mukaan.
San Marino on FIFA:n rankingin huonoin maa, mutta se on näissä karsinnoissa pystynyt tekemään jo pari maalia ja muutenkin pitänyt vastustajia aiempaa tiukemmilla.
– Jatkoa ajatellen oli meille henkisesti todella tärkeää saada hyvä voitto. Mutta se ei saa tuudittaa meitä siihen, että San Marino olisi läpihuutojuttu. San Marino on osoittanut viime peleissään, että he pystyvät aiheuttamaan vastustajalle ongelmia ja tekemään maalinteon hankalaksi. Pahin virhe, jonka voimme tehdä, on aliarvioida vastustajaa, päävalmentaja linjaa.
San Marinon ja Suomen välinen ottelu alkaa kello 21.45.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan