Huuhkaja-legendat hehkuttavat Teemu Pukkia: ”Muuttunut lupaavasta pelaajasta pelimieheksi!”
Suomen maajoukkueessa ja Englannin Championshipissä hurjassa vireessä oleva Teemu Pukki on maajoukkuelegendojen Antti Niemen ja Petri Pasasen mukaan noussut uudelle tasolle jalkapalloilijana.
28-vuotias Pukki on aloittanut debyyttikautensa Englannin kakkostasolla pelaavassa Norwichissa komeasti viimeistellen 12 ottelussa viisi maalia, joiden lisäksi hän on antanut kaksi maalisyöttöä. Perjantaina jatkuvassa UEFA Nations Leaguessa Huuhkajat on ottanut kaksi 1-0-voitto Pukin maaleilla.
Komean uran Englannin kentillä maalivahtina tehnyt ja nykyään Huuhkajien valmennusryhmään kuuluva Antti Niemi näkee Pukin löytäneen tason, jolla huippusuoritukset seuraavat toisiaan.
– Mun mielestä Pukki pystyy tällä hetkellä pitämään sen oman tasonsa useammin kuin ennen. Mulla oli ennen sellainen kuva, että ei ollut ihan varma kun Teme meni kentällä. Aina tiesin, että siellä on potentiaalia. Hän on aina ollut nopea, taitava pelaaja ja hyvä viimeistelijä. Mutta siten tuli päiviä, jossa tuntui että kuti jäi piippuun. Sitten seuraava peli oli taas huippupeli, Antti Niemi kommentoi Veikkauksen YouTube-videolla.
Toinen Huuhkaja-legenda Petri Pasanen on samoilla linjoilla.
– Mä pukisin tuollaisen kehityksen sanoiksi niin, että Teemu on muuttunut lupaavasta pelaajasta pelimieheksi. Meillä on niin paljon tässä maassa ollut pelaajia, jotka ovat oikeasti olleet lupaavia. On sanottu, että jos jaksaa tehdä töitä tai pääsee oikeaan ympäristöön. Teemu on käynyt monessa paikassa kokeilemassa ja on kehittynyt. Ei se kehitys ole mennyt (suoraan yläviistoon), mutta pikku hiljaa ja nyt voidaan varmasti sanoa, että hän nauttii oikeasti pelaamisesta.
– Vielä kun se tulee maalien muodossa, niin varmasti on aika kivaa olla Teemu Pukki tällä hetkellä, Pasanen arvelee.
Katso jutun pääkuvan videolta, kuinka korkeaan lentoon Niemi ja Pasanen uskovat Pukin vielä yltävän.
Pukki jatkaa maalijahtia Nations Leaguessa seuraavaksi Viroa ja Kreikkaa vastaan. Viasta Jalkapallo -kanava, Viafree ja Viaplay näyttävät Huuhkajien kummatkin Nations League -ottelut suorana lähetyksenä. Perjantain Viro-pelin studio-osuus alkaa klo 21.00. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 21.45.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan