HJK-kannattajien suursuosikki joutuu lopettamaan – ”Ne kolme kultaa olivat urani huippuhetkiä”
Kuva: Juha Tamminen
Vakavien polvivammojen kanssa viime vuodet paininut Jarno Parikka, 29, on päättänyt lopettaa ammattilaisuransa.
Parikka ja HJK solmivat joulukuussa tämän kauden kattavan sopimuksen. Polven kunto piti tarkastaa ennen kauden alkua huolellisesti, mutta lopulta Parikan polvi ei ole kestänyt pelaamista lainkaan. Hyökkääjä ei ole päässyt treenaamaan täysillä joukkueen mukana, eikä osallistumaan yhteenkään HJK:n tänä vuonna pelaamaan otteluun.
– Vaikka ammattilaisura pelaajana loppuu, niin uskon tulevani toimimaan myös jatkossa jalkapalloilun parissa. Tosi haikeat fiilikset on nyt ja en ole vielä kerennyt sulattelemaan asiaa ja ajattelemaan jatkoa. Selviä suunnitelmia ei vielä ole, Parikka kertoo.
HJK-kannattajien suursuosikki pelasi Klubissa yhteensä 118 ottelua, joissa syntyi 22 maalia. Parikka voitti HJK:n riveissä kolme Suomen mestaruutta kausina 2009-2011.
– Ne kolme kultaa olivat urani huippuhetkiä ja sellaisia asioita mitkä muistaa varmasti koko loppuelämän. Olen kiitollinen, että olen saanut olla niin etuoikeutetussa asemassa mukana tällaisissa joukkueissa, Parikka jatkaa.
– Kannattajilta olen aina saanut todella paljon tukea ja nyt takaisin tullessani erittäin lämpimän vastaanoton. Siitä aivan älyttömän iso kiitos kaikille heille. Haluan myös kiittää pelaajia ja koko seurayhteisöä vuosien ajalta. Toivotan HJK:lle menestyksekästä jatkoa, Parikka sanoo.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kuvalinkki: HIFK-legenda myy kolmikerroksista luksusasuntoaan lähes kahdella miljoonalla eurolla
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”