HJK finaaliin: ”Välillä tulee räntää, välillä on 30 astetta”
Kuva: Juha Tamminen
HJK eteni Suomen cupin finaaliin. Tulikuumalla Valkeakosken Tehtaankentällä HJK haki finaalipaikan erittäin viihdyttävässä ottelussa maalein 3-2. Tim Väyrynen vei Klubin johtoon maalin edustalta, mutta Jami Kyöstilä tasoitti taidokkaalla/onnekkaalla keskityksellä/laukauksella yläkulmaan. Tim Väyrynen toivotti Hakan puolustuksen tervetulleeksi Veikkausliigatasolle vääntämällä HJK:n johtoon.
Toiselle jaksolle Haka tuli vahvasti ja tasoitusmaali oli lähellä. Ottelun ratkaisu tapahtui, kun HJK:n Antonio Reguero teki huippupelastuksen, jonka seurauksena HJK suoritti oppikirjaesimerkin vastahyökkäyksestä. Riku Riski laittoi lopulta pallon tyhjään maaliin ohitettuaan Hakan maalivahti Michael Hartmannin. Eero Markkanen toi Hakan vielä maalin päähän, mutta HJK pystyi johtonsa pitämään.
Ottelu oli erittäin viihdyttävä erittäin haastavissa olosuhteissa. Välierän perusteella Haka tulee olemaan keskiviikkona alkavassa Veikkausliigassa yksi mustista hevosista eikä HJK:n asema jättimäisenä ennakkosuosikkina horjunut. Materiaalista kertoi paljon se, että toisella jaksolla Toni Koskela teki neloisvaihdon, jossa jokaiselle vaihtoon tulleelle pelaajalle tuli täysin vertailun kestävä vaihtopelaaja.
Kahden maalin Tim Väyrynen oli tyytyväinen mies ottelun jälkeen.
– Huikeat fiilikset, mahtava voitto. Ei ollut kenellekään helppoa, käännettiin tämä voitoksi, Väyrynen sanoi Ruutu+ -kanavan haastattelussa.
– Olihan se raskasta, mutta molemmille sama. Välillä sataa räntää, välillä on 30 astetta – yhtä siistiä pelaaminen on.
Väyryseltä tuli kehut myös isäntäjoukkue Hakalle.
– Tosi haastava joukkue, erinomaisia pelaajia, vaikuttaa hyvältä setiltä. Voidaan olla ylpeitä: vieraskentällä jatkoon ja kolme tehtyä maalia, Väyrynen sanoi.
HJK:n finaalivastustaja ratkeaa sunnuntaina, kun Inter ja FC Lahti pelaavat toisessa välierässä vastakkain.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nastat vai kitkat? Lumisade pilaamassa F1-testit – ruotsalaiskuskilta hauska reaktio
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- Kuvalinkki: HIFK-legenda myy kolmikerroksista luksusasuntoaan lähes kahdella miljoonalla eurolla
- Siirry syrjään, Lindsey Vonn! – Talvilajien kaunotar, 21, poseerasi täysin alastomana – ”Mahtava perä!”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”