FC Honka julkisti kerralla kolme pelaajahankintaa!

FC Honka on hankkinut riveihinsä maalivahti Rasmus Lieslahden, laituri Juha Hakolan ja hyökkääjä Gael Etockin. Kolmikon eksoottisin nimi – Etock- on käynyt läpi FC Barcelonan juniorimyllyn. Viime kaudet hän on pelannut Latviassa FC Rigan riveissä.
Suomalaisille hän on tuttu JJK:n organisaatiosta vuosilta 2015 ja 2016. Lieslahti puolestaan tuli suomalaisille tunnetuksi tänä kesänä Minihuuhkajien maalilla EM-kotikisoissa. Hän pelasi joukkueen kaikki kolme ottelua lohkovaiheessa. 19-vuotias nuorukainen torjui kauden Klubi 04:n tolppien välissä Ykkösessä.
Hakola puolestaan ei esittelyjä kaipaa näissä piireissä. Viime kaudella Vaasan Palloseurassa pelannut konkari on pelannut Veikkausliigassa yhteensä 117 ottelua. Lisäksi hän on pelannut ulkomailla muun muassa Viron, Alankomaiden, Unkarin ja Kyproksen sarjoissa.
– Meillä on useampi neuvottelu toistaiseksi auki. 3-4 pelaajaa tulee vielä meille ja pyrimme saamaan ne niin, että ainakin osa tulisi jo 3.12, kun joukkueen talviharjoituskausi alkaa. Erittäin mielenkiintoisia pelaajia, mutta emme valitettavasti vielä saaneet kaikkia nimiä tähän lähtöön maaliin, Hongan GM Hexi Arteva summaa seuran verkkosivuilla.
Hongan sopimustilanne 15.11.2018:
Maalivahdit:
Timothy Murray
Rasmus Leislahti
Puolustajat:
Robert Ivanov
Henri Aalto
Jonas Levänen
Konsta Rasimus
Tommi Saarinen
Keskikenttäpelaajat:
Joel Perovuo
Duarte Tammilehto
Lucas Kaufmann
Demba Savage
Juha Hakola
Hyökkääjät:
Gael Etock
Borjas Martin
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan