Ex-Huuhkajalla kaksi entistä pelikaveria MM-kisoissa

Norjassa ja kotimaan kentillä pitkän ja menestyksekkään uran pelannut Juska Savolainen pelasi kahden MM-kisapelaajan kanssa samaan aikaan Rosenborgissa.
Savolainen pelasi Rosenborgissa kaudet 2008 ja 2009. Samaan aikaan joukkueessa pelasivat suomalaispelaajan kanssa Costa Ricaa edustava Roy Miller sekä Norsunluurannikkoa edustava Didier Ya Konan.
Miller pelaa nykyään seurajoukkuetasolla MLS-liigaa New York Red Bullsin riveissä.
– Roy on aina pirun hyvässä kunnossa ja pystyy näin osallistumaan puolustuslinjasta myös hyökkäyspeliin koko pelin ajan. Nyt Jenkeissä pelipaikka on vaihtunut vasemman pakin paikalta toppariksi. Pelasimme kaudella 2009 vähän aikaa Rosenborgissa – muistikuvat ovat ehkä vähän hämärät sen takia, mutta kaikin puolin hyvä tyyppi kyseessä myös kentän ulkopuolella, Savolainen muistelee entistä pelikaveriaan.
Didier Ya Konan puolestaan ansaitsee elantonsa Bundesliigan Hannoverissa.
– Ya Konan on erittäin yllätyksellinen pelaaja, joka pystyy ratkaisemaan hyvänä päivänään pelejä lähes yksi. Hän ehkä näyttää hieman hitaalta ja ei niin tekniseltä pelaajalta, mutta kaikissa liikkeissään hän on erittäin oikea-aikainen. Kentän ulkopuolella Ya Konan on tosi iloinen jätkä, jolla on nauru herkässä koko ajan, kaksi peliä Suomen A-maajoukkueessa urallaan pelannut Savolainen toteaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan