Ensin juhli oppipoika, sitten iski mestari! – Klassikko maineensa veroinen

Saksan Bundesliigan odotetuin ottelu, Der Klassiker, pelattiin lauantaina. Bayern Münchenin kohtaamisen Borussia Dortmundia vastaan naulitsevat Bundesliigan ystävät tiiviisti seuraamaan saksalaista huippujalkapalloa. Television jättiyleisö ei pettynyt näkemäänsä: suurseurat tarjoilivat uskomattoman näytelmän.
Yksi kamppailun odotetuimmista vertailukohdista oli Bundesliigassa vielä maalikuninkuutta voittavan – mikäli Saksassa jatkaa – Erling Braut Hålandin ja monta maalikuninkuutta voittaneen Robert Lewandowskin välinen kohtaaminen. Nuori norjalainen iski alkutahdit: Håland iski Dortmundin johtoon kahden minuutin pelin jälkeen. Ja toinen isku seurasi seitsemän minuuttia myöhemmin. Alle kymmenen minuuttia pelattuna ja Dortmund oli kahden maalin johdossa – ja oppipoika johti keskinäistä kamppailua 2-0. Mutta sitten lämpeni mestari. Lewandowski kavensi 26. minuutilla ja tasoitti 44. minuutilla pilkulta.
Taukolukemissa 2-2 mentiin aivan ottelun loppuhetkille. Vain kaksi minuuttia ennen ottelun peliajan päättymistä Leon Goretzka teki johtomaalin. Kruunuksi huimalle illalle Lewandowski teki hattutempun täyteen ottelun loppuhetkillä.
Voitto piti Bayernin kärjessä kahden pisteen erolla ennen Leipzigia, joka voitti lauantaina oman ottelunsa. Mestaruustaistelu on tällä kaudella kahden kauppa, sillä kolmantena oleva Wolfsburg hävisi ja autokaupungin joukkue on jo kymmenen pistettä Bayernin perässä.
V sport kanavat ja Elisa viihde Viaplay tarjoilevat Bundesliigaviihdettä suorina lähetyksinä kanavillaan ja palvelussaan.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 euroa käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin