Ei Kutsherov, ei Stamkos – ratkaisija tuli puskista
Toronton ja Tampa Bayn välinen NHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen sarja ratkesi seitsemännessä ottelussa ja oli juuri niin tasainen, kuin ennakoitiin. Seiskapelistäkin tuli maalin peli: Tampa Bay jatkoi Toronton kirousta ja pudotti Maple Leafsin jatkosta. Samalla Tampa Bay jatkaa kolmannen perättäisen Stanley Cupin metsästystä.
Kuten monesti, ratkaisija ei löytynyt niistä pelaajista, joilta ratkaisua eniten odotettiin. Toronton maalin teki tehopuolustaja Morgan Reilly, mutta Tampa Bayn ratkaisupelaaja ei ollut kukaan ilmeisistä nimistä. Sankariksi nousi kesken kauden Ottawasta tullut kolmosketjun raataja, Nick Paul. Tätä ennen Paul ei ollut tehnyt maaleja tämän kauden kuudessa aiemmassa pudotuspelissä – nyt niitä tuli kaksi, sillä hän teki Tampa Bayn molemmat osumat 2-1 Lightningin vierasvoitossa.
Toronton kausi päättyi jälleen kerran ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Vahvan joukkueen epäonneksi koitui se, että hallitseva mestari Tampa Bay veteli runkosarjan vähän puolivaloin ja tätä kautta valikoitui vahvan runkosarjan pelanneen Toronton vastustajaksi. Seuraavaksi Tampa Bay kohtaa runkosarjan voittaja Floridan, kuten viime kaudella, jolloin ottelusarja venyi seitsemän ottelun mittaiseksi.
Elisa Viihde Viaplay ja V-sport -kanavat näyttävät kaikki NHL:n pudotuspelit suorina lähetyksinä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Aleksander Barkov johti Floridan huimaa nousua: “Meillä kävi vähän tuuriakin”
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Ässissä vakuuttanut tehopuolustaja sai kutsun Leijonien MM-leiritykseen