CHL tiistaina: ”Parasta saamme silti laittaa pöytään”

© Kuva: Pekka Mäntylä

Champions Hockey Leaguen alkulohkojen päätöspelit pelataan tällä viikolla. Suomalaisjoukkueista Tappara, TPS ja HIFK pelaavat omat ottelunsa tiistaina ja Lukko keskiviikkona.

Tiistain otteluissa kaikilla suomalaisilla on vastassa sama ruotsalainen joukkue, jonka jokainen kohtasi viime viikolla. Tappara kärsi Ruotsissa pahan 1-6 -tappion Skellefteå AIK:lle, joten nyt on revanssin paikka.

– Hieno peli edessä. Meillä on panoksena lohkovoitto ja heillä jatkopaikka. Lohkovoitto toisi meille paremman jatko-ohjelman, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola muistuttaa.

Tappara sai lauantaina ketsuppipullon auki kotimaan Liigassa, kun Jukurit kaatui Mikkelissä peräti 8-2.

– Edellisessä pelissä Skellefteåta vastaan he olivat todella tehokkaita ja me emme. Lauantain tehokkuus teki meille hyvää, Tapola huomauttaa.

Tappara pääsee Skellefteåta vastaan iskukykyisellä joukkueella.

– Näillä näkymin samat pelaajat ovat käytettävissä kuin Mikkelissä, Tapola kertoo.

TPS voitti Växjö Lakersin viime tiistaina 3-1, mutta vaisun alkusyksyn vuoksi turkulaisten pelit päättyvät lohkovaiheeseen.

– Taas pääsemme Ruotsin mestaria haastamaan. Växjö on pakkovoiton edessä, mutta me pääsemme peliin ilman paineita. Parasta saamme silti laittaa pöytään, mikäli aiomme saada kunnon tuloksen aikaiseksi, TPS-luotsi Jussi Ahokas kertoo.

TPS:lla on viikonlopulta alla vierasottelut Kuopiosta ja Oulusta.

– Aika rankat tuplapelit pohjoisessa. Jonkin verran meillä on pieniä loukkaantumisia, joten kokoonpanon suhteen olemme vasta pelipäivänä viisaampia, Ahokas myöntää.

TPS tekee länsinaapuriin nopean reissun, eli samana päivänä Ruotsiin ja takaisin.

HIFK pelaa viimeisen ottelunsa Frölundaa vastaan. Helsinkiläisten osalta lähtökohdat ovat varsin selvät, sillä HIFK:n täytyy voittaa päästäkseen jatkoon. Yksinkertaisin skenaario on se, että HIFK voittaa joko kahdella maalilla tai 4-3. Muissa tapauksissa apua tarvitaan toisesta otteluparista Mlada Boleslav-Lions Zürich.

Joukkueet kohtasivat viikko sitten Helsingissä ja tuolloin HIFK menetti kahdesti johtoasemansa ja Frölunda voitti lopulta 3-2.

– Tarvitsemme kurinalaisen ja tarkan pelin eikä ampua itseemme nilkkaan kuten viime pelissä. Meidän täytyy voittaa kahdella maalilla päästäksemme suoraan jatkoon, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen toteaa.

Joukkueiden edelliskohtaaminen on tuoreena molempien joukkueiden mielessä. HIFK näki pystyvänsä horjuttamaan hallitsevaa CHL-mestaria ja tietää keinot ruotsalaisjoukkueen kaatamiseksi.

– Tiedämme mitä odottaa ja mihin iskeä. Tarvitsemme jämäkkää puolustuspelaamista ja rohkeaa kiekollista pelaamista. Edellisessä ottelussa peli aaltoili päästä päähän. Kun kiekko vaihtaa omistajaa, niin meidän pitää olla teräviä ja nopeita ja pystyä luomaan hyökkäyspäähän momentumia.

– Tilanteenvaihdot ovat isossa roolissa ja niissä meidän täytyy olla erittäin hyviä ja löytää se etu. Heillä on peli hyvin balanssissa ja kamppailupelaaminen on kovalla tasolla, mutta tiedän pystyvämme vastaamaan siihen, Peltonen pohdiskelee.

Tiistain suomalaisottelut alkavat kello 19.05.

Lähde: CHL:n tiedote


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.