Vihdoin kaivattuja uudistuksia SM-liigan pudotuspeleihin

Jääkiekon SM-liigan ensi kauden pudotuspelien aikataulu on julkaistu. Runkosarjan kymmenen parhaan joukkueen kauden huipennus sisältää uudistuksia.
Kauden 2016–2017 runkosarjan päätöskierros pelataan maanantaina 13. maaliskuuta. Pudotuspelien 1. kierroksen ottelut käynnistyvät kaksi päivää myöhemmin keskiviikkona 15. maaliskuuta. Vastakkain pelaavat tutusti runkosarjan seitsemäs ja kymmenes sekä kahdeksas ja yhdeksäs.
Neljännesfinaaleissa tulevat mukaan runkosarjan kuusi parasta joukkuetta. Runkosarjan voittaja saa vastaansa 1. kierrokselta jatkoon menneestä kaksikosta runkosarjassa huonommin sijoittuneen.
Kahdeksan parhaan joukkueen kamppailut käynnistyvät aikaisemmasta poiketen siten, että runkosarjan ykkönen ja
kakkonen pelaavat omat ottelunsa 1. kierroksen jatkajia vastaan tiistaina 21. maaliskuuta. Kaksi muuta otteluparia alkavat seuraavana päivänä. Myös toiset osaottelut pelataan vuoropäivinä, kaksi ottelua per päivä.
Kolmansista osaotteluista alkaen kaikki kahdeksan neljännesfinaalijoukkuetta ovat jäällä samoina pelipäivinä. Näin ollen neljännesfinaaliherkkua voi olla tarjolla peräti yhdeksänä eri päivänä.
Semifinaaleissa pelirytmi on samanlainen kuin neljännesfinaaleissa: kaksi ensimmäistä osaottelua pelataan vuoropäivinä. Runkosarjassa paremmin sijoittunut joukkue pelaa ottelunsa ensin.
Mikäli semifinaalit päättyvät neljässä-kuudessa ottelussa, pronssiottelu voidaan aikaistaa pelattavaksi kolmantena päivänä semifinaalien päättymisen jälkeen, mikäli seurat niin haluavat.
Finaali käynnistyy tiistaina 18. huhtikuuta. Suomen mestari 2017 on selvillä viimeistään perjantaina 28. huhtikuuta.
Lähde: Liigan tiedote.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”