Veikkausliigaseuran pomo myöntää: ”Vuosi 2020 on ollut kokonaisuudessaan erikoinen ja haasteita täynnä”

© Kuva: Pekka Mäntylä

SJK sijoittui Veikkausliigassa kovista odotuksista huolimatta vasta seitsemänneksi.

Koko SJK-konsernin toimitusjohtaja Sami-Petteri Kivimäki myöntää seuran verkkosivujen haastattelussa, että vuosi 2020 ja päättynyt kausi, on ollut täynnä haasteita.

– Kulunut vuosi 2020 on ollut kokonaisuudessaan erikoinen ja haasteita täynnä. Koronapandemian vaikutukset iskivät eri liiketoimintoihimme ja erityisen rajusti OmaSp stadionilla tapahtuvaan ravintola- ja tapahtumaliiketoimintaan. Urheilupuolella kauden alku viivästyi ja kausi jouduttiin lopettamaan kesken. Vuosi on ollut täynnä reagointia ja epävarmuuden sietämistä kautta linjan, kertoo Kivimäki.

– Yhteistyökumppaneiden suuntaan haluankin lausua ison kiitoksen siitä, että kaikille vaikeassa tilanteessa kumppanimme ovat pysyneet matkassa mukana erittäin hienosti. Vaikeuksien keskellä syntyy myös mahdollisuuksia, ja uskon vahvasti näidenkin kokemusten kasvattavan meitä kaikkia kohti parempaa tulevaisuutta, sanoo Kivimäki.

Myöskään ennakkoon asetetut urheilulliset tavoitteet tai taloudelliset tavoitteet eivät toteutuneet.

– Urheilupuolella lähdimme edustusjoukkueen kanssa kauteen isojen muutosten jäljiltä, muistuttaa Kivimäki.

Kivimäen mukaan joukkueen potentiaaliin nähden tulos kaudesta oli pettymys, sillä tässä seurassa lähdetään aina menestymään.

– Positiivista oli kauden jälkimmäisen puolikkaan nousujohteisuus, jonka päälle me nyt pääsemme rakentamaan.

– Kokonaisuutta arvioidessa, positiivisiin asioihin nousee myös nuorten pelaajien kehittyminen ja nuorten maajoukkue-edustusten määrät. Kotiotteluiden yleisömäärämme oli keskiarvoltaan koko sarjan paras ja tämä on koko organisaatiota lämmittävä asia. Taloudellisessa puolella jäimme kuitenkin budjetoidusta ottelutapahtumien kokonaistuotoissa, Kivimäki kertoo.

– Ilahduttavaa oli kuitenkin nähdä ihmisten kiinnostus otteluitamme ja toimintaamme kohtaan myös poikkeuksellisen kesän aikana, kiittelee Kivimäki SJK-yhteisöä.

Tuleva seuraava kausi toivottavasti pystytään pelaamaan normaalisti, sekä aloittamaan kausi normaaliin aikaan. Silti korona pitää ottaa huomioon tulevaisuuden suunnitelmissa ja tämän kauden taloudellisia tappioita joudutaan paikkaamaan erilaisilla toimilla.

– Tästä vuodesta tulee merkittävä tappio konsernitasolla ja olemme joutuneet sopeuttamaan toimiamme jo keväällä, sekä nyt loppuvuoden aikana läpi konsernin. Olemme joutuneet myös lomauttamaan ihmisiä konsernin eri yksiköistä ja haluankin kiittää henkilöstöä ymmärryksestä tätä vaikeaa tilannetta kohtaan, Kivimäki sanoo.

– Loppuvuoden aikana järjestämme OmaSp stadionilla kaksi show & dinner Stadion Nights -nimellä kulkevaa tapahtumaa, joissa on esiintyjinä Reino Nordin ja BEHM. Näillä tapahtumilla meillä on mahdollisuus paikata heikon pikkujoulukauden tulonmenetyksiä. Lisäksi kausikorttimyyntimme alkaa marraskuun lopussa ja SJK Shop sekä verkkokauppa palvelevat asiakkaita niin black fridayn kuin joulumyynnin aikana.

Tällä hetkellä neuvotellaan sopimuksista kaudelle 2021 ja jatkosopimuksista nykyisen joukkueen kanssa. Muu SJK-konserni valmistautuu Wallsport Areenan talvikauteen ja ensi kevään sekä kesän tapahtumiin OmaSp Stadionilla.

– Valmistautuminen ensi vuoteen on käynnissä eri sektoreilla. Ensi vuonna OmaSp stadionilla järjestetään tältä vuodelta siirretty Lauri Tähkän konsertti 29. päivä toukokuuta, sekä oma stadionluokan tapahtumamme.

– Meillä on OmaSp Stadionilla tarjota laadukkaat palvelut yrityksille ympäri vuoden ja monia mielenkiintoisia tapahtumia myös kuluttajille tulossa. DBC Seinäjoen kautta meillä on hyvät tuotteet yritysten henkilöstöille ja Wallsport Areenalla pyörii junioreiden harjoitukset läpi talven, luettelee Kivimäki SJK-konsernin tarjoamia mahdollisuuksia.

Urheilupuolella odotukset edustusjoukkueelle ovat ensi kaudelle kovat.

– Uskon vahvasti meidän joukkueen olevan ensi kaudella erittäin kilpailukykyinen, Kivimäki vakuuttaa.

– Paljon siis tapahtuu asioita ja elämä jatkuu eteenpäin. Toivon kaikille SJK-yhteisön jäsenille erittäin hyvää loppuvuotta ja entistä parempaa vuotta 2021, sanoo Kivimäki SJK:n sivuilla.

Lähde: SJK:n verkkosivut


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.