Veikkausliigaseura julkaisi lupaamansa siirtopommin – kivikova vahvistus
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaava FC Lahti kertoi tiistaina Twitterissä uutisoivansa keskiviikkona siirtopommista. Nyt sopimus on julkaistu.
Lahtelaisseura on solminut vuoden sopimuksen brasilialais-saksalaisen keskikenttäpelaajan Hendrik Helmken kanssa. Lahteen 29-vuotias pelimies siirtyy egyptiläisestä AL-Ahlista.
Helmke on pelannut aikaisemminkin Suomessa, kaudella 2011 IFK Mariehamnissa ja kausilla 2013-2014 FF Jarossa. Veikkausliigapelejä miehellä on vyöllään 80 ja maaleja otteluissa on syntynyt 14. Kokemusta Helmkellä on myös Norjan pääsarjasta Tromsø IL:n paidasta.
Helmke on sopimukseensa tyytyväinen ja ensimmäiset tunnelmat uudesta seurasta ovat hyvät. Hän muistaa Lahden kovana vastustajana ja tuo nuoreen joukkueeseen kokemusta. Helmke odottaa jo tulevaa kautta ja haluaa menestyä Lahdessa.
– Olen ollut Suomessa aikaisemminkin, joten tiedän minne olen tulossa. Lahteen tuon kokemusta ja haluan auttaa nuoria pelaajia päivittäisessä tekemisessä. Olen erittäin motivoitunut ja tiedän, että jos pystyn pelaamaan sillä tasolla kuin viimeksi Suomessa pelatessani, pystyn auttamaan joukkuetta. Ensin tehdään kuitenkin töitä, Helmke kertoo.
FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ottaa uuden pelaajansa vastaan riemuiten. Korkeakunnaksen mukaan Helmke on näyttänyt jo harjoituksissa olevansa todellinen vahvistus joukkueelle.
– Olen todella iloinen, että saamme tämän tasoisen pelimiehen joukkueeseen. Helmke oli Veikkausliigasta lähtiessään mielestäni sarjan paras. Helmken fysiikka ei ole vielä ihan parhaimmillaan ja hänen pelaamattomuutensa näkyy, mutta menemme rauhassa sen suhteen. Tässä on vielä aikaa laittaa se puoli kuntoon, Korkeakunnas analysoi uutta vahvistustaan.
Helmken sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa 20 pelaajasopimusta.
Lähde: FC Lahden sivut.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”