Veikkausliigan kärkikamppailuun ja Metroderbyyn odotetaan yleisöryntäystä – ”Aika iso kamppailu on edessä”
Veikkausliigan runkosarjan viimeinen kierros pelataan sunnuntaina ja mielenkiinto kohdistuu erityisesti FC Hongan ja HJK:n väliseen kärkikamppailuun.
FC Hongalle povattiin talven perusteella vahvaa kautta, mutta harva osasi ennakoida espoolaisia mukaan mestaruustaisteluun. Kolme kierrosta sitten Honka keikkui vielä sarjakärjessä tasapisteissä HJK:n ja KuPS:n kanssa, mutta kaksi voitotonta ottelua ovat pudottaneet sen kolmanneksi viisi pistettä HJK:n perässä.
Hongan toppari Ville Kosken mukaan kärkipaikka ei alkanut kummittelemaan joukkueessa, ja sen takia se olisi menettänyt pisteitä edellisotteluissaan.
– Ei. Omassa päässäni ei mietitä ainakaan tuommoista. Keskitytään vaan seuraavaan peliin. On se takaraivossa, että nyt voitetaan, niin pysytään kärjessä, mutta ei se vaikuta suorituksiin. Ei se ole tuottanut paineita. Me halutaan vaan voittaa koko ajan. Tasapelikin harmittaa ja harmitti enemmän varsinkin silloin, kun oli sarjakärjessä, Koski kertoo Suplan Veikkausliiga-podcastissa.
Honka on tehnyt tällä kaudella eniten maaleja, mutta viime otteluissa on ollut vaikeampaa, ja se on näkynyt myös tuloksissa.
– Me ei olla laitettua palloa samalla tavalla verkkoon ja vastustaja on ollut hyvä taktisesti, sekin on fakta. Ne ovat pystyneet pelaamaan meidän pelitapaa vähän pois ja ollaan päästetty joukkueena vähän liian helppoja maaleja.
Tapiolan urheilupuistossa oli penkeillä varsin paljon tyhjää tilaa alkukauden otteluissa, mutta viime peleissä espoolainen yleisö on herännyt kannustamaan omiaan ja peleissä on nähty jopa yli 3000 katsojaa.
– Odotan vielä enemmän mitä on ollut. Aika iso kamppailu on edessä. Odotan isompaa, mitä on ollut, mutta aika hyvin on ollut porukkaa viimeiset pari kotipeliä.
Kosken mukaan yleisö tuo pelaajille myös oman lisänsä kentälle.
– Totta kai. Jos sinulla on siellä 3000 ihmistä katsomassa ja taputtaa sinulle, niin okei, nyt mennään. Ja jos teet maalin, niin hurrataan. Se flow vain kasvaa ja kasvaa ja sitten se itseluottamus tulee sen kautta.
Kosken haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Suplan Veikkausliiga-podcastista.
FC Hongan ja HJK:n välinen Metroderby pelataan sunnuntaina Tapiolan urheilupuistossa kello 16.00 alkaen.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan