Varamiehinen Ilves päätti CHL:n runkosarjan tappioon – ”Nuoret pelaajamme saivat tästä hyvän kokemuksen”

Jatkopaikkansa jo aiemmin varmistanut Ilves päätti Champions Hockey Leaguen runkosarjan 1-6 (0-2, 1-2, 0-2)-tappioon ranskalaisen Rouen Dragonsin vieraana.
Ilves lähti otteluun hyvin harventuneella kokoonpanolla, sillä joukkueesta puuttui useita runkopelaajia ja Ilves oli liikkeellä käytännössä kolmella ketjulla. Päävalmentaja Antti Pennasen mukaan kyseessä oli enemmän sattumuksien summa kuin tietoinen valinta.
– Olemme pelanneet paljon pelejä ja meillä oli vähän pienempiä ja isompia loukkaantumisia ja sairasteluja. Maanantaina matkaan lähtevä pelaajalista näytti vielä vähän erilaiselta ja lisäksi sarjan nimeämissääntöjen takia emme edes voineet ottaa enempää pelaajia, Pennanen valotti joukkueensa pelaajatilannetta CHL:n tiedotteessa.
Vaikka Ilveksellä ei ollut ottelussa panosta ja lähtökohdat olivat haastavat, niin tappio silti kismitti päävalmentajan mieltä.
– Ainahan se harmittaa hävitä ja tulos oli iso. Vastustaja oli hyvä ja tehokas emmekä me olleet parhaimmillamme.
Tappiosta huolimatta Pennanen näki myös positiivisia asioita joukkueen pelissä.
– Nuoret pelaajamme saivat tästä hyvän kokemuksen ja esimerkiksi Samuli Ratinen oli erinomainen. Lisäksi vähemmälle peliajalle jääneitä pelaajia sai nyt vastuuta, Pennanen totesi.
Ilveksen ainoasta maalista vastasi Jeremy Gregoire.
Elisa Viihde Viaplay näyttää kauden kaikki CHL-ottelut. CHL-studioita on luvassa jokaisen suomalaisjoukkueen kotiotteluista sekä finaaleista. Muut mahdolliset studiot riippuvat suomalaisjoukkueiden menestyksestä.
Lähde: CHL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat päätti alkulohkon voittoisasti – puolivälierävastus selvillä
- Leijonat kaatoi Kanadan
- Max Verstappen Imolan ykkönen
- Leijonat nihkeään voittoon Latviasta
- Toronto pakotti Floridan seitsemänteen otteluun
- Leijonat murjoi Slovenian
- Kasperi Kapanen Edmontonin sankari – Florida tarrasi jatkopaikkaan
- Mikael Granlund hattutemppusankarina
- Ruotsi niukasti Leijonia vahvempi
- Mikko Rantasen hurja vire jatkuu