Valtteri Bottas synkkänä: ”Tulee tosi vaikea vuosi”

Valtteri Bottaksen ja Williamsin alkukausi on ollut kehno, eikä tunnelin päässä juuri valoa näy.
Williamsilla oli vakaa aikomus kaventaa Ferrarin ja Mercedeksen etumatkaa talven aikana, mutta on käynyt tismalleen päinvastoin. Lisäksi käytännössä kaikki muut tallit ovat ottaneet Williamsia selkeästi kiinni, osa mennyt jo ohikin.
– Hankalaa on alkukaudella ollut, itselläni on ollut myös paljon ongelmia. Näyttää siltä, että tästä tulee todella vaikea vuosi, Bottas sanoo PlanetF1.comilla.
– Kun nyt saisimme ajettu Kiinassa viikonlopun ilman ongelmia, niin näkisimme oikeasti, missä mennään.
Bottas myöntää, että tehty työ ei ole mennyt aivan putkeen. Silti hän ei ole menettänyt toivoaan paremmasta.
– Ferrari ja Mercedes ovat paljon enemmän meitä edellä kuin viime kaudella, se on ihan selvää. Red Bullin ja Toro Rosson kanssa uskoisin, että olemme samassa rintamassa. Taistelu heidän kanssaan on tosi tiukkaa ja pienetkin asiat ratkaisevat. Toivotaan, että saamme sen taistelun käännettyä eduksemme.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 euroa käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin