Valtteri Bottas saamassa ensi kaudeksi Mercedeksen parhaan moottorin!
Kuva: Getty Images
Tällä formulakaudella Mercedeksen moottoriasiakkaat Williams, Lotus ja Force India eivät ole saaneet alleen samoja voimanlähteitä, millä Lewis Hamilton ja Nico Rosberg ovat jyränneet suvereeniin kaksoisvoittoon MM-sarjassa. Ensi kaudella tilanne saattaa hyvinkin muuttua.
Viime kaudella Mercedeksen asiakastiimit saivat samat voimanlähteet, mutta tämän kauden puolivälissä tilanne muuttui, eikä Mercedes pystynyt enää toimittamaan asiakkailleen uusinta kehitysversiota. Mercedeksen mukaan moottori ei ollut riittävän luotettava toimitettavaksi maksaville asiakkaille ja lisäksi sen Brixworthin tehtaalla oli hankaluuksia tuottaa riittävästi osia neljälle tiimille.
Valtteri Bottaksen tallikaveri Felipe Massa uskoo, että ensi kaudella Williamsin konepellin alla hyrrää paras mahdollinen mylly.
– Olemme jo ajatuksissamme kehittämässä vuoden 2016 autoa. Uskon että saamme jälleen ensi kauden alusta parhaan mahdollisen Mercedeksen moottorin, joka on entistä kilpailukykyisempi ja pystymme taistelemaan ihan kärjessä koko kauden, Massa sanoo brasilialaiselle Globo Esportelle.
Ensi kauden Mercedeksen FW38-moottori on vielä toistaiseksi Williamsin kuskeille tuntematon.
– Emme ole vielä päässeet testaamaan osia, mutta kyllä meillä on aika vahva mielikuva, mitä on tulossa. Jos me saamme tismalleen saman moottorin Mercedeksen tiimin kanssa ensi kaudeksi, pystymme takuulla kaventamaan välimatkaa heihin. Heillä on ollut tällä kaudella hieman parempi auto ja hieman parempi moottori kuin meillä, mikä on tehnyt heistä niin hyviä, Massa kertoi.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan