Vahva kysymys baarivisaan: Kenen taakse Jari Litmanen teki uransa ensimmäisen hattutempun?
Kuva: Getty Images
Suomalaisen jalkapallon kuningas, Jari Litmanen, teki uransa aikana hattutempun kahdeksassa eri ottelussa. Hattutempuista viisi syntyi Ajaxin paidassa, mutta hän ehti tehdä kolme hattutemppua myös kotoisessa pääsarjassa – ensin Futisliigassa ja sitten Veikkausliigassa.
Tyypillinen baarivisakysymys voisikin olla: kenen taakse Jari Litmanen teki uransa ensimmäisen hattutempun? Itse asiassa ”Litti” ei jäänyt tässä ottelussa vain kolmeen maaliin vaan hän pelasi uransa ainoan neljän maalin ottelun kesäkuun alussa 1990 Valkeakosken Tehtaan kentällä. Vastassa oli Haka ja luonnollisesti maalivahtilegenda Olli Huttunen. Reippaan 6-0-vierasvoitossa Litmanen siis osui neljästi Huttusen taakse.
Huttunen on muutenkin maalivahti, joka on joutunut antautumaan useimmin kaikista maalivahdeista Litmasen edessä. Pääsarjan ja cupin otteluissa Litmanen teki yhteensä kymmenen maalia Hakan ja Huttusen verkkoon. Toiseksi eniten Litmasen maaleja joutui päästämään entinen Hollannin maajoukkuemaalivahti Ed de Goye. Näiden maalien arvoa nostaa se, että De Goye oli Ajaxin arkkivihollisen, Feyenoordin, maalivahti. Pitkäaikaisen PSV-vahdin, Ronald Waterreusin, taakse Litmanen teki urallaan kuusi maalia.
Jari Litmasen uran hattutemput:
4 maalia 3.6.1990, Futisliiga, Haka-Reipas 0-6 (maalissa Olli Huttunen) 3 maalia 21.7.1991, Futisliiga, HJK-Reipas 8-2 (maalissa Vesa Vuorinen) 3.5.1992, Veikkausliiga, MyPa-FC Oulu 7-0 (maalissa Tarmo Kouva) 2.11.1993, Cup-voittajien Cup, Besiktas-Ajax 0-4 (maalissa Zafer Öger) 19.3.1995, Eredivisie, Ajax-NEC 5-1 (maaalissa Wilfried Brookhuis) 27.9.1995, Mestarien liiga, Ferencvaros-Ajax 1-5 (maalissa Attila Hajdu) 9.11.1997, Eredivisie, Sparta-Ajax 0-5 (maalissa Roland Jansen) 17.5.1998, Hollannin cupin finaali, Ajax-PSV 5-0 (maalissa Ronald Waterreus) Lähde: Litmanen10 -kirjaLUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Interin pukukopissa käsirysy – Roberto Mancini kiistää
- Käsittämätöntä hölmöilyä – Saksassa jälleen hyökkäys joukkueen bussin kimppuun
- Ministerikin innostui voittajan nimestä – Kulli kaahasi pallille
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun