”Tyttöjen aika on ohi” – raikulipoika Mario Balotelli keskittyy nyt perheeseen ja jalkapalloon
Kuva: Getty Images
Urallaan melkoisia vuoristorataelementtejä kokenut hyökkääjä Mario Balotelli oli jo vaipumassa unholaan, mutta on tällä kaudella noussut vahvasti mukaan jälleen myös Italian maajoukkuekuvioihin.
Italian väliaikainen päävalmentaja Luigi di Biagio on sanonut seuraavansa Balotellia tarkasti, mutta ei valinnut tätä maaliskuun lopun maaotteluihin. Edellisen kerran 2014 MM-lopputurnauksessa Italiaa edustanut Balotelli myöntää hieman pettyneensä tähän.
– Toivoin sitä. Mielestäni olin ansainnut sen, 14 maalia kuluvalla kaudella Ranskan Ligue 1:ssa latonut Balotelli kertoi La Gazzetta dello Sportille.
Uusi nousu uralla ja maajoukkueen porttien kolkuttelu pohjautuu Balotellin itsensä mukaan hänen kypsymiseensä ihmisenä, mihin on vahvasti vaikuttanut isäksi tulo.
– Olen kypsempi kiitos lasteni. Olen 27-vuotias ja tyttöjen aika on ohi, Balotelli totesi viitaten aiempaan hyvinkin railakkaaseen elämäänsä.
Isoja asioita on edessä kesällä, kun nykyinen sopimus Nicen kanssa umpeutuu. Jatko Ranskassa, uusi yritys Englannissa vai paluu kotimaahan Italiaan?
– Sanotaanko että olen rajalla tämän asian suhteen, Balotelli kuvaili.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”