Toisen polven huippu-urheilija, HIFK:n lahjakas Wiljami Myllylä: ”Innolla odotan, että päästään hommiin”

HIFK lähtee Rauman perinteiseen Pitsiturnaukseen hyvin nuorella joukkueella. Yksi joukkueen lupaavista nuorista on Wiljami Myllylä, toisen polven huippu-urheilija. Myllylä debytoi Liigassa jo viime kaudella ja hakee nyt näyttöjä alkavaa kautta varten.
– Puolitoista viikkoa on nyt vedetty joukkueen mukana ja nastaa on ollut palata jäälle. Hyvin on saatu tuntumaa ja innolla odotan, että päästään taas kunnolla hommiin, Myllylä kertoi HIFK:n verkkosivuilla.
HIFK:n urakka alkaa turnauksessa perjantaina jo kukonlaulun aikaan, 08.45. Vastassa on Tappara.
– En ole kyllä aamuihminen. Toivotaan, että kuitenkin peli kulkee heti alusta lähtien.
Wiljami Myllylä pelaa näillä näkymin kahden muun nuorukaisen kanssa. Samassa ketjussa ovat harjoitelleet Viljam Sandvik ja Rasmus Ruusunen. Joukkueen valmentaja Jarno Pikkarainen kertoikin HIFK:n verkkosivuilla, että Pitsiturnaus tarjoaa nimenomaan näyttöpaikkoja nuorille.
– Nuorella joukkueella lähdetään Raumalle ja annetaan siellä näytön paikkoja. Tietysti tosissaan lähdemme taistelemaan voitoista. Se on myös ensimmäinen lähtölaukaus lähteä kehittämään peliä pelien kautta, Pikkarainen sanoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu