Tero Pitkämäki veikkaa: ”MM-kulta irtoaa 88-metrisellä”
Kuva: Juha Tamminen
Pekingin MM-kisojen odotetuin laji on jälleen kerran miesten keihäänheitto. Helsinki-Vantaalla keskiviikkona haastattelemamme Tero Pitkämäki uskoo kirkkaimman mitalin irtoavan 88-metrisellä heitolla.
Tänä vuonna miesten keihäänheitossa on ollut poikkeuksellisen kova taso. Muuttaako se jotenkin asetelmaa Pekingin MM-kisoja ajatellen?
– On se lähtökohta erilainen kuin muissa arvokisoissa. Mitaleista ei enää taistele vain 3-4 kaveria, vaan nyt niitä on 10. Kyllä se luo mielenkiintoisen tilanteen finaaliin ja jo karsintaan.
Riittääkö yhdeksällä alkava tulos kultaan?
– Kyllä ysillä alkavalla tuloksella mitaleilla on varmasti. Voittoon pitää sellainen 88 metriä heittää.
Muuttaako mitalisuosikkien suuri määrä tilannetta heittopaikalla henkisesti? Henkistä sodankäyntiä tai sellaista?
– En tiedä onko siinä sodankäyntiä. Ehkä heittäjissä voi olla enemmän hermostuneisuutta. Tilanne on tiukka ja kaikki tietävät, että pitkälle pitää heittää. Se voi luoda joillekin ylimääräistä puristusta.
– Kausi on ollut niin ailahteleva, ettei pysty yhtään veikkaamaan miten käy. Moni on heittänyt hyvin mutta huonojakin päiviä on tullut jokaiselle. Päivän vire ratkaisee mitalistit.
Mikä on tällä hetkellä tilanne vaivojen osalta?
– Hyvä tilanne. Ei kolota tällä hetkellä mistään. Harjoitusjakson päätteeksi oli nivunen kipeä ja pikkaisen pakarasta vihlaisi. Ne eivät ole enää vaivanneet. Kovemman treenijakson jälkeen tahtoo aina kolottaa.
Onko vielä jännitystä ja kutinaa tässä vaiheessa kun lähtö kisoihin on edessä?
– On toki jännitystä. Ei se ole muuttunut. Joka vuosi on aina hienoa lähteä kisoihin.
Matti Heikkilä, Helsinki-Vantaa
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”