Tehdäänkö nyt suomalaista maajoukkuehistoriaa – leiri yhtä aikaa kahdessa eri maassa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten käsipallomaajoukkue pääsee pitkästä aikaa kokoontumaan yhteen ja valmistautumaan kohti joulukuun alun MM-karsintaa, kun maajoukkue leireilee syys-lokakuun vaihteessa. Poikkeuksellisten aikojen takia leirikin järjestetään varsin poikkeuksellisesti kahdessa eri maassa.
Ruotsissa pelaavat maajoukkuepalaajat kokoontuvat päävalmentaja Tomas Westerlundin johdolla leirille Kristianstadiin ja Suomessa pelaavista pelaajista koottu ryhmä puolestaan samaan aikaan valmentaja Ken Sireniuksen ja maalivahtivalmentaja Vanja Radicin johdolla Kisakallioon.
– Tähän järjestelyyn päädyttiin, kun kuulimme että karanteenimääräykset ovat edelleen voimassa, mutta leiri halutaan pitää eikä sitä voida siirtää. Seuraavan kerran kun kokoonnumme, edessä ovat jo karsinnat – olettaen toki, että ne pystytään aiotulla aikataululla pelaamaan, Westerlund viittaa Käsipalloliiton tiedotteessa MM-karsintaturnaukseen, joka on määrä pelata joulukuun alussa Turkissa.
– Ruotsin puolen leirille tulee yhdeksän pelaajaa ja pääsemme harjoittelemaan täällä myös Kristianstadin kanssa. Suomessa pelaavia pelaajia on sitten hiukan enemmän koolla Kisakalliossa Kenin vetämänä.
LUE MYÖS:
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa