Tässäkö on Liigan siirtomarkkinoiden parhaiten varjeltu salaisuus? – ”Hän omaa kaikki mahdollisuudet siihen”
KooKoo on tehnyt yhden kevään ja kesän siirtomarkkinoiden mielenkiintoisimmista hankinnoista. Jokereista siirtyvästä Ahti Oksasesta odotetaan kovaa maalintekijää ensi kaudella.
– Kyllä se on tarkoitus. Hän omaa erittäin hyvän laukauksen ja röyhkeyttä maalin edessä ja on hyvä pysymään kiekossa ja suojaamaan. Hänet on hankittu meille siihen rooliin. Hän haluaa ottaa seuraavan askeleen urallaan. Toivotaan, että pystymme auttamaan Ahtia hänen tavoitteissaan, sanoo päävalmentaja Jussi Ahokas Liiga-podcastissa.
Oksanen on jo 27-vuotias, mutta pelannut vasta kaksi kautta Liigaa. Hän siirtyi 19-vuotiaana Pohjois-Amerikan yliopistosarjaan. Neljä yliopistokautta saivat jatkoa vielä yhden AHL:ssä ja ECHL:ssä pelatun kauden verran. Sitten edessä oli kaksi kautta SaiPassa ja yksi Jokereissa.
Oksanen on tehnyt kuitenkin molemmilla liigakausillaan 15 maalia, joten hän voi olla yksi siirtomarkkinoiden parhaiten varjelluista salaisuuksista ja kovimmista positiivisista yllättäjistä.
– Hän omaa kaikki mahdollisuudet siihen, siitä ei ole kyse. Täysi onnistuminen on kiinni monesta tekijästä, mutta kaikki mahdollisuudet siihen on, Ahokas sanoo.
Myös Oksanen on vieraillut keväällä Liiga-podcastissa. Hänen haastattelunsa löytyy myös Suplasta.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Stadin kovin jätkä joutui kiekkodiktaattorin hampaisiin: ”Ei ollut munaa sanoa”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”