Tärkeitä nimiä HIFK-papereihin – tässä tämänhetkinen kokoonpano
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella hopealle sijoittunut Helsingin IFK on tehnyt jatkosopimukset kuuden ydinpelaajansa kanssa.
Joukkueessa jatkavat ensi kaudella puolustajat Daniel Grillfors ja Miihkali Teppo sekä hyökkääjät Jasse Ikonen, Corey Elkins, Mika Partanen ja Joonas Rask.
Tepon ja Partasen sopimukset ovat kaksivuotisia, muiden sopimukset kattavat ensi kauden. Lisäksi IFK tiedotti jo syksyllä hyökkääjä Micke-Max Åstenin kaksivuotisesta jatkosopimuksesta.
– Joukkueeseen tulee enemmän vaihtuvuutta kuin vuosi sitten. On väistämätöntä, että muutama pelaaja jatkaa uraansa ulkomailla ja toisaalta olemme päättäneet olla jatkamatta muutamaa sopimusta. Tästä huolimatta toiminnassamme on edelleen jatkuvuutta, kuten joukkueen rungosta käy ilmi, kommentoi tiedotteessa IFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas.
– Kerromme lähiaikoina lisää joukkueen rakentamisesta ja uusista sopimuksista. Meillä on kovat piipussa tulevallakin kaudella, Nybondas sanoo.
Jasse Ikonen siirtyi IFK:hon syksyllä 2013 ja nousi kahdella viime kaudella joukkueen avainpelaajien joukkoon. Loukkaantuminen katkaisi hyvin alkaneen kauden 2014–2015, mutta viime kaudella Ikonen, 25, teki 55 runkosarjaottelussa tehot 19+10=29 ja oli Liigan maalintekijätilaston kymmenes. 18 pudotuspeliottelussa Ikonen teki tehot 6+4=10. Kuudessa CHL-pelissä Ikonen teki yhden maalin.
Corey Elkins pelasi kolmannen täyden kautensa IFK:ssa ja oli joukkueen hyökkäyskaluston luottopelaajia. Elkins, 31, oli Liigan paras aloittaja ja teki runkosarjassa 58 ottelussa tehot 10+20=30. Pudotuspeleissä Elkins teki 18 matsissa tehot 7+4=11. Kuudessa CHL-ottelussa Elkins teki tehot 2+1=3.
Mika Partanen pelasi läpimurtokautensa ja teki 52 ottelussa tehot 16+15=31. Partanen, 23, teki pudotuspeleissä 16 ottelussa tehot 2+6=8. Kuudessa CHL-ottelussa Partanen teki kolme maalia.
Joonas Rask pelasi toisen kautensa IFK:ssa ja teki ykkösketjun laidalla tehot 10+12=22. Pudotuspeleissä Rask teki 18 ottelussa tehot 4+13=17. CHL:ssä Rask teki 6 ottelussa tehopisteet 2+2=4.
Daniel Grillfors pelasi IFK:ssa toisen kautensa ja oli jälleen IFK:n puolustuksen parhaimmistoa. 33-vuotias ruotsalaispakki oli myös tehokas 3+14=17. Kuudessa CHL-ottelussa hänen pistesaldonsa oli 0+1=1.
Miihkali Teppo nousi viime kaudella IFK:n vakiokokoonpanoon ja pelasi Liigassa 46 ottelua (0+8=8). Pudotuspeleissä Teppo pelasi yhdeksän matsia (0+1=1) ja CHL:ssä kuusi ottelua ilman tehopisteitä.
IFK:N SOPIMUSTILANNE 12.5.2016
Maalivahdit
Kevin Lankinen 2017
Puolustajat
Eemeli Heikkinen 2017
Daniel Grillfors 2017
Miro Karjalainen 2017
Tommi Taimi 2017
Miihkali Teppo 2018
Markus Niemeläinen 2018
Hyökkääjät
Corey Elkins 2017
Roope Hintz 2017
Jasse Ikonen 2017
Robert Leino 2017
Arttu Luttinen 2017
Panu Mieho 2017
Thomas Nykopp 2017
Mika Partanen 2018
Joonas Rask 2017
Miro Saarelainen 2018
Henri Tamminen 2017
Tomi Tuomisto 2017
Micke-Max Åsten 2018
Valmentajat
Antti Törmänen
Joonas Tanska
Pekka Kangasalusta
Jan Lundell
Ari Halttunen
Lähde: HIFK:n tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”