Tappara ja Jukurit kisaavat CHL:n puolivälieräpaikasta

CHL:n neljännesvälierät saadaan päätökseen tiistaina. Suomalaisjoukkueet Tappara ja Jukurit lähtevät peleihin tiukoista lähtöasetelmista.
Tappara saa vastaansa sveitsiläisen Davosin. Viime viikolla Sveitsissä pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi Tapparan niukkaan 1-0-voittoon.
– Joukkueessa fiilis on korkealla, mutta pelaajien vireystila on arvoitus. Meillä oli viime viikolla matkustelua ja siihen päälle kova ohjelma. Se näkyy väkisinkin alkuviikosta, mutta nyt mitataan miten joukkue pystyy sen sivuuttamaan ja pärjäämään, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola aloittaa ottelun alustuksen CHL:n tiedotteessa.
Tapparan lähtökohtia parantaa se, että tamperelaiset pääsevät pelaamaan ratkaisevan toisen osaottelun kotikentälleen. Joukkue lepäsi lauantaisen Liiga-ottelun jälkeen ladatakseen akkuja tiistain kohtaamiseen.
– Toivottavasti kotipeli kääntyy eduksemme. Fyysiseen olotilaan ei oikein pysty vaikuttamaan ja jossain kohtaa se varmasti lyö takaisin. Tässä on nyt pari päivää kerätty energiaa. Toinen asia katsoa myös luonteen kautta, eli miten pystymme puristamaan, vaikka vähän painaisikin.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli äärimmäisen tasainen kuten loppulukematkin osoittavat. Tapola odottaa tasaista peliä myös toisesta.
– Meidän täytyy viisikkona olla lähellä toisiamme ja tiiviinä molempiin suuntiin. Vastustaja on vauhtijoukkue, joka pyrkii levittämään viisikkoa ja meidän on pystyttävä pitämään itsemme tiiviinä.
– Pienet marginaalit tulevat jälleen ratkaisemaan. Erikoistilannepelaaminen, miten pystymme tekemään omista paikoistamme maalin ja miten maalivahtipeli onnistuu. Tehokkuus on tärkeä, sillä usein tällaisissa peleissä voittajaksi ei selviydy se joukkue, jolla on enemmän paikkoja, Tapola avaa.
Tapparan ja HC Davosin välinen ottelu pelataan Nokia Arenalla kello 19.00 alkaen.
Jukurit selvistä lähtökohdista toiseen osaotteluun
Jukurit kohtaa sveitsiläisen Fribourg-Gottéronin vieraskentällä. Ensimmäinen osaottelu päättyi 1-1 ja näin ollen joukkueet lähtevät selkeistä lähtöasetelmista toiseen osaotteluun.
– Lähtökohdat ovat sikäli selvät, että voitolla jatkoon ja tappiolla homma on ohi. Kaikki tietävät panokset ja tietävät miten kova joukkue on vastassa. Meidän täytyy pelata ehjä 60-minuuttinen ja uskomme siihen, että pystymme tekemään oman huippusuorituksen ja hakemaan sieltä ryöstön, Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen pohdiskelee.
Fribourg-Gottéronilla on kotikenttäetu, mutta Jokisen mukaan sveitsiläisjoukkue paljasti muutamia heikkouksia ensimmäisessä kohtaamisessa.
– Se on vauhdikas ja liikkuva joukkue ja pelaajilla on hyvä henkilökohtainen taitotaso. Heikkouksina oli ehkä heidän puolustaminen alueella sekä hyökkäyspelissä ei näkynyt hirveästi toistoja tai harjoiteltuja rakenteita. Jos puolustamme hyvin, niin uskon meidän luovan riittävästi paikkoja voittoon.
Kokonaisuudessaan Jokinen lähtee otteluun luottavaisena.
– Meillä oli viime viikko erittäin hyvä, joka sitten huipentui pelillisesti parhaaseen peliimme, vaikkemme KalPalta pisteitä saaneetkaan. Suuntamme ja käyrämme osoittavat ylöspäin ja uskon saman tahdin jatkuvan tällä viikolla.
Fribourg-Gottéron-Jukurit alkaa kello 20.45.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista