Tanskan sankari: “Emme antaneet periksi”
Tanska aiheutti yhden MM-kisojen paukuista kaatamalla Tshekin rangaistuslaukauksilla 4-3. Vielä merkittävämmäksi voiton teki se, että Tanska nousi lopussa kahden maalin takaa tasoihin.
Joukkueen suuri sankari oli 3-3-osuman vain 53 sekuntia ennen loppusummeria iskenyt Patrick Bjorkstrand.
– Näin että Jannikilla [Hansen] oli kiekko hallussaan ja sitä vain yrittää ajaa maalilla. Pienellä onnella Morten Madsen sai kiekon, syötti minulle ja minä panin sen sisään. Pieniä asioita, mutta tuossa vaiheessa peliä sitä pyrkii maalille, jossa tapahtuu, Bjorkstrand kertasi maaliaan BT:lle.
Nousu 1-3:sta tasoihin kertoo Bjorkstrandin mukaan jotain Tanskan joukkueesta.
– Siitä näkee joukkueen moraalin, puhuimme siitä erityisesti tshekkejä vastaan. Jos he pääsevät johtoon, meidän pitää vain tehdä edelleen töitä. Peli näytti hyvältä, emme antaneet periksi. Se oli minusta ottelun kohokohta – emme antaneet periksi, vaikka jäimme tappiolle. Pidämme päämme pystyssä ja tästä pelistä voimme ottaa monta asiaa mukaamme jatkoon.
Voitto oli Tanskalle kaikkien aikojen ensimmäinen Tshekistä, mutta Bjorkstrand ei liikoja silti halunnut korostaa yhtä ottelua.
– Tämä on tapaus Tanskan jääkiekolle. Se merkitsee kuitenkin vähän kun olemme nyt MM-kisoissa ja meillä on muitakin odotuksia kuin voittaa yksi vastustaja.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS haki tasapelin Konferenssiliigassa
- KuPS matkaa Konferenssiliigassa Islantiin
- Suomalaiskaksikolle kauden avausmaalit NHL:ssä
- Suomalaisnuorukaiset vahvoina NHL:ssä
- Max Verstappenin liito jatkuu – McLarenit pulassa
- Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Kevin Lankinen torjui Vancouverille voiton
- Sebastian Ahon tehovireelle jatkoa
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – NHL, Valioliiga ja F1 vahvasti esillä
- Alkukauden suomalaisyllättäjä jatkoi pisteputkeaan
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”
- Aino-Kaisa Saarista ahdisteltiin autossa: ”Yritti pussailla ja vaikka mitä”