Tällainen pelaaja on Pekka Jormakan telonut Vadim Shipatshev
Venäjän Tsherepovetsista kotoisin oleva Vadim Shipatshev aloitti ammattilaisuransa kotikaupunkinsa Severstal Tsherepovetsin riveissä vuonna 2005. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi vain kahdessa ottelussa Venäjän pääsarjassa. Suurimman osan kaudesta Shipatshev pelasikin Severstalin kakkosjoukkueessa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Vuosien 2006-2008 aikana Shipatshev pelasi HK Belgorodin joukkueessa Venäjän toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kaudella 2008-2009 hän palasi jälleen Severstalin riveihin ja alkoi vakiinnuttamaan paikkaansa joukkueessa Venäjän superliigan korvanneessa KHL-liigassa.
Kausi 2009-2010 oli Shipatshevin läpimurtokausi. Hän iski 55:ssä ottelussa tehot 14+30=44. Hänestä tuli yksi seuransa tärkeimmistä pelaajista ja vuonna 2010 Severstalin kannattajat äänestivät Shipatshevin joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Kahden viimeisen kautensa aikana 2011-2013 Severstalissa pelatessaan hän oli seuransa paras pistemies molemmilla kausilla. Shipatshev siirtyi SKA Pietarin joukkueeseen kaudeksi 2013-2014. Tehoilla 12+20=32 hän teki uudessa seurassaan viidenneksi eniten pisteitä kuluneella kaudella.
Shipatshevia kuvaillaan taitavaksi hyökkääjäksi, jolla on erinomainen pelisilmä ja hän hahmottaa tilanteet todella hyvin. Hyvänä luistelijana tunnettu Shipatshev on erittäin vaarallinen hyökkäyspäässä ja tykkää pitää kiekkoa hallussaan. Minskissä Pekka Jormakan loukkaantumiseen johtaneesta taklauksesta suureksi puheenaiheeksi noussutta Shipatshevia ei pidetä kovin fyysisenä pelaajana.
Minskin MM-kisat ovat 27-vuotiaalle venäläishyökkääjälle ensimmäiset jääkiekon arvokisat. Aiemmin hän on edustanut Venäjää Euro Hockey Tourilla.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa