Svenska YLE: Veikkausliiga-seura lähellä sopimusta entisen Huuhkaja-pelaajan kanssa

Kuva: Juha Tamminen
Entinen Huuhkaja-pelaaja Daniel Sjölund on muuttamassa takaisin Ahvenanmaalle, mies itse kertoo Svenska YLE:n haastattelussa. Muutto tarkoittaa samalla sitä, että keskikenttäpelaaja on valmis hyppäämään Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin riveihin.
Sjölund on pelannut edelliset 15 vuotta Ruotsissa. Tällä kaudella hän on ollut IFK Norrköpingissä, mutta kausi on kulunut muutamaa ottelua lukuunottamatta vaihtopenkillä.
– Tämä on ollut hauska kausi, koska seura on menestynyt niin hyvin. Riippumatta siitä, miten paljon minuutteja on tullut, on ollut mukavampaa olla mukana kärkijoukkueessa kuin taistelussa sarjapaikasta, Sjölund kertoi Svenska YLE:lle.
Hän paljastaa olleensa paljon puheyhteykissä IFK Mariehamniin jo kauden aikana.
– Puhuin IFK:n kanssa mahdollisesta siirrosta jo aikaisemmin, mutta se ei toteutunut. Marraskuussa sen sijaan muutan puolisoni kanssa saarelle, kuten on jo pidempään ollut tarkoitus.
– Suunnitelma on se, että pelaan IFK Mariehamnissa, sarjatasosta riiippumatta. Totta kai toivon, että joukkue pitää liigapaikan, jollei suoraan niin viimeistään karsintojen kautta, 37 A-maaottelua Suomen paidassa pelannut konkari kertoo.
Vielä 35-vuotias pelaaja ei ole kuitenkaan saarelaisten mies, sillä sopimuspapereita ei ole allekirjoitettu.
Lähde: Svenska YLE
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista