Susijengille elintärkeitä onnistumisia ennen EM-kisa-avausta – ”Hymy kertoi paljon”
Suomen koripallomaajoukkue matkaa kohti EM-kisoja keskiviikkona. Lauantaina 5.9. on luvassa kisojen avausottelu isäntämaa Ranskaa vastaan. ”Susijengi” palasi ailahtelevan valmistautumisjakson jälkeen hyvälle tasolle kenraaliharjoituksessaan Ukrainaa vastaan. Suomi elää heittopelistään ja yksi tärkeä palanen siinä on Loimaan Bisonsin Mikko Koiviston onnistuminen. Miehen heitto tuntuu alkavan upota täsmälleen oikeaan aikaan.
Mikko Koivisto, Suomi voitti Ukrainan kenraaliharjoituksessa Helsingissä. Miten tärkeä voitto se oli?
– Se oli tosi tärkeä Slovenian turnauksen jälkeen. Siellä ei pelattu perinteistä Susijengi-koripalloa. Oli hyvä pestä kasvot kotiyleisön edessä ja etenkin myös se, että pääsimme itse siihen iloiseen ja aggressiiviseen pelaamiseen johon olemme tottuneet.
Onnistuit myös itse ottelun lopussa ja hymy oli mairea kun kolmoset upposivat. Mistä hymy kertoi?
– Kyllä se hymyilytti tietysti. On ollut muutamissa peleissä vaikeuksia saada palloa pussiin. Nyt sai onnistumisilla vähän ulkopuolista melua suljettua pois. Välillä heitot menevät ohi, mutta kyllä se hymy varmasti kertoi paljon. Kyllä se hyvältä tuntui.
Heittopeli on Suomelle elintärkeää.
– Minä ja koko joukkue heitimme Sloveniassa leirillä ohi sellaisia heittoja, jotka yleensä laitetaan sisään. Toivottavasti hyvä kenraali lupaa hyvää kisoihin.
Kohtaatte heti ensimmäisellä kierroksella kotijoukkue Ranskan. Paljon kovempaa avausvastustajaa ei voi olla kuin hallitseva Euroopan mestari. Millaista ottelua odotat?
– Avasimme myös MM-kisat yhtä suosikkia vastaan (USA). Siitä tulee hieno ottelu ja pelissä on varmasti hieno tunnelma. Ranskalla on kaikki paineet. Se on yksi mestarisuosikeista ja pelaa kotikentällään. Voimme lähteä pelaamaan aika vapautuneesti ilman ennakkosuosikin paineita. Se on ihan hyvä turnauksen ensimmäiseksi otteluksi.
Miltä valmistautumisjakso on tuntunut? Päivät kisa-avaukseen vähenevät koko ajan.
– Tätä on odotettu aika pitkään. Pelit lähenevät ja totta kai fiilis on jännittävän odottava. On tehty paljon töitä, että olisimme parhaimmillamme tässä vaiheessa. Valmistautuminen on mennyt ihan hyvin. Joukkueella on ollut hyviä ja huonoja hetkiä. Totta kai viimeisestä harjoituspelistä jäi positiivinen fiilis. Itsekin on hiljalleen mennyt kohti huippua.
Suomi kohtaa Ranskan EM-kisojen avausottelussaan lauantaina 5.9. Casino Sports Bar Helsingin Mikonkadulla aloittaa oman Peli-ilta-kisastudionsa klo 21.00. Asiantuntijavieraana on entinen susijengiläinen Kimmo Muurinen, adjutanttinaan Antto Nikkarinen. Itse ottelu käynnistyy klo 22.00.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”