Susijengi kohtaa avausottelussaan Israelin – ”Tekemisen laadun pitää nousta”
Susijengi kasvatti viikko sitten MM-karsintojen voittoputkeaan nujertamalla Tampereella Israelin 79–73. Joukkueet kohtaavat toistamiseen lyhyen ajan sisään perjantaina EM-kisojen Prahan lohkon avausottelussa. Valmentaja Mikko Larkas uskoo, että takamiesveteraanillaan Gal Mekelillä vahvistunut Israel on karsintatappion jälkeen lukenut läksynsä.
Viikon takainen Israel-voitto oli osoitus Susijengin onnistuneesta valmistautumisesta ja kyvystä toteuttaa joukkuekonseptia. Susijengi piti Israelin tehokkaasti pois hyökkäyslevypalloista ja onnistui hyydyttämään vastustajansa juoksupelin lähes kokonaan. Kauneusvirheitäkin mahtui mukaan.
– Saatiin Israelin vahvuudet pois ja estettyä heidän liikkumistaan. Kolmannen jakson musta hetki meinasi maksaa meille pelin, joten siinä voisi olla kehityskohtaa meille, valmentaja Mikko Larkas arvioi Koripalloliiton tiedotteessa.
2020-luvun huippukoripallojoukkueet ovat kuitenkin alati taktisesti valveutuneempia. Vaikka Israel sai elokuun MM-karsintaikkunan päättäneessä ottelussaan kyytiä Ruotsilta, joukkue oli jo oppinut Susijengi-pelistä ja hionut suoritustaan.
– Israel oikoi pelaamistaan Ruotsi-ottelussa. He karsivat turhia liikkeitä ja kenttäasetelman liikuttamista ja tekivät ratkaisunsa paljon nopeammin, mikä on näkemäni perusteella heille epätyypillistä, Larkas pohtii.
Olennaista ei kuitenkaan ole mukautua toisen joukkueen tekemiseen, valmentaja muistuttaa. Pääpointti on omassa tekemisessä.
– Nyt, kun kohdataan sama joukkue lyhyen ajan sisään toisen kerran uudestaan, meidän on onnistuttava samoissa asioissa kuin edellisessä ottelussa, mutta vielä paremmin, Larkas linjaa.
– Meidän pitää olla parempia niissä tilanteissa, mitkä meitä eniten viikko sitten satuttivat. Viime ottelussa tapahtui muutamia nukahduksia, joista Israel sai pisteitä, emmekä ehkä tunnistaneet kaikkia heidän heittäjiään. Tekemisen laadun pitää nousta.
Mielenkiintoisen yksityiskohdan otteluun tuo myös Israelin pelinrakentajaveteraanin Gal Mekelin mukaantulo. NBA:ssa ja Euroliigassa pelannut Mekel puuttui Israelin MM-karsintavahvuudesta, mutta on mukana EM-kisoissa.
– Israelilla on vahvat nuoret pelinrakentajat Tamir Blattissa ja Yam Madarissa, mutta onnistuimme Blattin puolustamisessa erinomaisesti viikko sitten ja Israelilta kuitenkin puuttui loppuhetkillä kokemusta. Mekel on juuri sellainen pelaaja, joka voi rauhoittaa heidän peliään tarvittaessa.
Coach Larkaksen tärpit – seuraa heitä
Deni Avdija (203/21): ”Erittäin monipuolinen pelaaja, kuin Luka Doncicin ’pikkuveliversio’ – ei yhtä pallodominantti, mutta eurooppalainen iso, joka pystyy käyttämään palloskriinin, ratkaisemaan korin alta ja heittämään kaukaa. Tosi moniulotteinen pelaaja.”
Yam Madar (190/21): ”Ensi kaudella Euroliigaa pelaava 1-2-paikkojen takamies, joka pelaa todella korkealla moottorilla, puolustaa hyvin, hyökkää kovaa korille ja tekee pisteensä postaamalla, heittämällä ja ajamalla. Kilpailija, joka on vaikeina aikoina kantanut joukkuettaan melkein yksikään. Edellisessä kahdessa pelissä joukkueen paras pelaaja.”
Gal Mekel (190/34): ”Ei yhtä hyvä heittäjä kuin muut takamiehet Tamir Blatt ja Yam Madar, mutta selkeästi kokeneempi pointti, joka pystyy luomaan paikkoja itselleen ja joukkueelle ajamalla ja pelaa kovaa. Jos peli menee tiukaksi kuten Tampereella, voi Mekel olla ratkaisijan roolissa.”
Susijengi aloittaa oman EM-urakkansa perjantaina kohdatessaan Israelin. Ottelu alkaa kello 15.00.
Elisa Viihde Viaplay ja V Sport kanavillaan esittävät kaikki Susijengin ottelut suorana lähetyksenä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista