Suomen nuoret päihittivät Ruotsin Sipoossa – ”Lukemat olisivat voineet olla toisenlaisetkin”
Kuva: Juha Tamminen
U16-pojat voittivat Ruotsin tuplamaaottelun ensimmäisessä osassa Sipoossa Nikkilän keskusurheilukentällä 1-0-lukemin Miika Koskelan maalilla.
Ottelun lähtökohdat olivat varsin mielenkiintoiset. Ruotsi pelasi vuonna 2003 syntyneiden ikäluokan kanssa ensimmäisen maaottelunsa. Suomella oli alla yksi kansainvälinen turnaus ja tänään avauksessa viisi debytanttia.
Ottelun ainokainen nähtiin 75. minuutilla. Kapteeni Lasse Ikonen antoi vapaapotkun vasemmalta ja toppari Koskela puski pallon Ruotsin maaliin.
– Molemmilla oli paljon tilanteita, joten lukemat olisivat voineet olla toisenlaisetkin. Olen todella tyytyväinen, että voitimme Ruotsin ja erityisesti siihen, että pidimme omassa päässä nollan, vastuuvalmentajana toiminut Teemu Eskola kertasi.
– Iso teemojamme olivat oman rangaistusalueen puolustuspeli ja tasapainon säilyttäminen pelin avaamisessa. Tärkeää oli, että emme anna helppoja maaleja, kuten kävi edellisessä turnauksessa Slovakiassa. Näissä asioissa onnistumiseen olen todella tyytyväinen.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat tuplamaaottelun toisessa osassa torstaina Keravalla klo 17.30. Mikäli loukkaantumisilta ja muilta vastaavilta ongelmilta vältytään, ovat kaikki tänään vaihdosta aloittaneet avauskokoonpanossa.
– Torstaina on edessä täysin uusi peli, koska kokoonpano tulee olemaan aivan erilainen. Eli lähdemme liikkeelle perusasioista. Haluamme säilyttää koko joukkueen puolustamisen tällä tasolla, pallollista peliä hyökkäysalueella haluamme vielä paremmaksi, Eskola sanoi.
Suomi-Ruotsi 1-0 (0-0)
75’ 1-0 Miika Koskela
Lähde: Palloliitto
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy