Suomen lumilautailijoilla hämmästyttävä loukkaantumissuma
Kuva: Getty Images
Suomen lumilautamaajoukkueen loukkaantumistilanne on olympialaisten alkupäivinä muuttunut entistä huonompaan suuntaan. Loukkaantumisia on riittänyt kauden aikana muutenkin, sillä syksyn ja talven aikana toipilaana ovat olleet Roope Tonteri, Ville Paumola, Peetu Piiroinen, Ilkka-Eemeli Laari ja Enni Rukajärvi.
Nyt olympialaisissa Janne Korpi loukkasi selkäänsä slopestylen karsinnoissa ja Merika Enne nilkkaansa harjoituksissa aiemmin viikolla. Ella Suitiala on päättänyt laskea kauden loppuun polven eturistiside rikki. Markus Malinin kisojen alla alkaneet tasapaino-ongelmat vain lisäävät taakkaa.
– Välillä ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Onhan se aika uskomatonta, että nyt on tullut noin monta loukkaantumista. Sitä on jo vaikea selittää millään yksittäisellä syyllä, maajoukkueen päävalmentaja Pekka Koskela sanoo YLEn haastattelussa.
– Monet näistä ovat olleet huonoa säkääkin. En usko sellaiseen, että olisi ollut yliyrittämistä olympialaisten takia, vaan tämä on monien sattumien summa.
Suomalaislaskijoille vammat eivät toki ole uutta. Vastaavaa sumaa ei Koskelakaan silti muista.
– Päävalmentajaurani ajalta en muista tällaista. On ollut jonkinnäköisiä vammoja useilla laskijoilla, mutta että lähes koko joukkue samaan aikaan ja saman vuotena, se tuntuu uskomattomalta, päävalmentaja taivastelee.
LUE MYÖS:
- Suomen joukkueet Tour de Skille ja Keski-Euroopan mäkiviikolle nimetty
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Joulunajan huippu-urheilukattaus Viaplayssa: NHL:n ja Valioliigan huippumatsit, Tour de Ski & dartsin MM-kisat
- Minja Korhonen upeasti palkintopallille
- KuPS upeasti jatkoon Konferenssiliigassa
- NHL Hockey Day in Finland -tapahtuma saapuu Kuopioon maaliskuussa 2026
- Teemu Harjulle niukka tappio dartsin MM-kisoissa hurjan jännitysnäytelmän jälkeen