Suomen kaikkien aikojen paras naissulkapalloilija palaa valmentamaan kotimaahan

Suomen kaikkien aikojen paras naissulkapalloilija Anu Nieminen muuttaa takaisin Suomeen. Hän aloittaa muun muassa 4. tason valmennuskoulutuksen Kuortaneella. Nieminen nähdään myös tulevana viikonloppuna Sulkapalloliiton Liiton linja –seminaarissa antamassa ideoita valmentamiseen.
Anu Nieminen muutti Tanskaan vuonna 1996. Tanska toimi Niemisen kotina 20 vuotta, jossa hän harjoitteli ja nyt viimeiset vuodet toimi sulkapallovalmentajana.
Nyt kesän lopulla koti vaihtuu, sillä Anu palaa perheensä luokse Suomeen. Anulle ja Jarkko Niemiselle syntyi esikoistyttö vuoden 2015 syyskuussa.
– Ensi viikon maanantaina ja tiistaina on kaksi viimeistä treeniä Tanskassa ja sitten se on niin kuin siinä, Nieminen kertoo haikeana Sulkapalloliiton tiedotteessa.
– Tuntuu osittain hirvittävältä palata. Kauhea stressi. On toki kivaa tulla takaisin ja perhekin on täällä, mutta aika hurjalta se muutto tuntuu, hän kuvailee.
– Pitkään oli niin, että koti oli täällä Suomessa, sitten oli pitkään taas niin, että koti oli sekä Suomessa ja Tanskassa. Silloin tuntui, että ei oikein kuulunut mihinkään. Nyt viimeiset vuodet koti on ollut Tanskassa.
Lähde: Sulkapalloliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan