Liigacupin välieräparit selviävät torstaina
Kuukauden kuluttua alkavaan Veikkausliigakauteen on valmistauduttu tuttuun tapaan pelaamalla Liigacup. Eri seurat ovat olleet liikkeellä vähän eri lähtökohdin. Esimerkiksi KuPS pelasi ottelunsa käytännössä nuorisokaartilla, sillä joukkueen eurokiireet estivät täysipainoisen pelaamisen. Sen sijaan AC Oulu halusi hakea jo talvella itseluottamusta voittojen kautta. Joukkue esittelikin täysin uutta ilmettä ja eteni kilpailun välieriin.
Hallitseva mestari FC Inter kohtaa toisessa välierässä 14. maaliskuuta Ilveksen. Eli viime kauden hopea- ja pronssimitalisti ovat vastakkain. Toisen alkulohkon voitti Oulu, joka saa vastaansa joko nousijajoukkue FC Lahden tai HJK:n. Jos Lahti voittaa torstaina IFK Mariehamnin, välieräpaikka varmistuu. Mikäli Lahti häviää tai jää tasapeliin, HJK etenee välieriin.
HJK aloitti kilpailun kakkosmiehistöllään, mutta sen jälkeen kun tutut nimet palasivat kehiin, tulosta alkoi tulla. Onkin aika lailla varmaa, että Oulussa pidetään peukkuja pystyssä sille, että FC Lahti pystyisi nipistämään voiton Maarianhaminasta.
Myös Oulun ja HJK:n tai Lahden välinen välierä pelataan 14. maaliskuuta. Finaali pelataan 21. maaliskuuta ja finaalipaikkana on joko Turku tai Tampere, riippuen Interin ja Ilveksen välisen välierän tuloksesta.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset