Nyt se varmistui – ei tule Jussi Tapola HIFK:n johtoon
HIFK:n iäisyysprojekti, eli uuden urheilujohtajan löytäminen, ei kohdistu ainakaan Jussi Tapolaan. Jossain vaiheessa spekuloitiin vahvasti, että Tapola olisi ollut ehdolla HIFK:n tulevaisuuden kannalta jättimäiseen postiin. Epätodennäköiseltä asia näytti jo aiemmin, mutta nyt tilanne selvisi lopullisesti: Tapparassa parissakin eri roolissa menestystä niittänyt Tapola jatkaa uraansa Sveitsissä.
Sveitsin pääsarjajoukkue HC Ambri-Piotta tiedotti keskiviikkona, että Tapolan kanssa on tehty kolmen vuoden sopimus. Uusi sopimus pitää entisen Bern-valmentajan nykyisessä seurassaan vuoteen 2029. Sveitsiläisjoukkue tiedotti samalla, että tällä hetkellä HIFK:ssa pelaava Petr Kodytek liittyy ensi vuonna joukkueen pelaajistoon.
Tapola otti Ambri-Piottan valmennuksen vastaan tammikuun lopussa. Runkosarjaa on pelaamatta vielä kolme kierrosta, mutta joukkuetta ei tulla näkemään pudotuspeleissä. Sen sijaan putoamisuhka on yhä olemassa, sillä joukkueen sijoitus on sarjassa toiseksi viimeinen. Kaksi viimeiseksi sijoittunutta joukkuetta pelaavat vastakkain säilymisestä.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy