Suomalaispelaaja teki jatkosopimuksen Frankfurtin kanssa!
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin kapteenin nauhaa vuodesta 2015 kantanut helsinkiläisen ToPon kasvatti Shawn Huff, 34, jatkaa Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersissä yksivuotisella sopimuksella. 198-senttinen Huff aloittaa syksyllä jo kolmannen kautensa Gordon Herbertin valmentaman Skylinersin kokoonpanossa.
– Katsoin kaikki vaihtoehdot läpi, mutta kun varmistui mahdollisuus palata Frankfurtiin vielä vuodeksi, sen jälkeen valintani oli selvä, kertoo Huff, joka sai kesän aikana tarjouksia sekä muilta euroseuroilta, myös Korisliigasta.
– Helppoa palata vanhaan seuraan. Ei pelkästään siksi, että seura, valmennus ja pelaajat ovat tuttuja, vaan myös arjen elämää helpottaa, kun tietää esimerkiksi ruokakaupan sijainnin ja mitä kautta sinne mennään, Huff hymyilee.
Huff siirtyi ranskalaisesta Le Portelista Frankfurtiin keväällä 2017 ja jatkaa joukkueessa nyt kolmannelle kaudelleen. Skyliners sijoittui kaksi vuotta sitten Bundesliigan kolmanneksi ja on sen jälkeen nuorentanut joukkuettaan ja kuulunut liigan keskikastiin. Kokeneella Huffilla on joukkueessaan vastuullinen rooli henkisenä johtajana.
– Heitän kolmosia, puolustan ja ohjeistan äänessä. Koska pelaamme ensi kaudella Eurocupia ja pelejä on paljon, nuorten pelaajien on päästävä nopeasti pelirytmiin. Koitan tehdä parhaani, että näin tapahtuu, Huff kommentoi rooliaan.
Skyliners pelaa Eurocupin alkulohkovaiheessa Fiat Torinon (Italia), Sasu Salinin Unicaja Malagan (Espanja), Lietuvos Rytas Vilnan (Liettua), Mihailo Pavicevicin valmentaman KK Mornar Barin (Montenegro) ja UNICS Kazanin (Venäjä) kanssa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
–
LUE MYÖS:
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa