Suomalaiset tärkeissä tehtävissä Mestarien liigan finaalissa – Litmaselta kovaa hehkutusta

Kuva: Getty Images
Illan Mestarien liigan finaalissa kohtaa kaksi espanjalaisjoukkuetta, mutta myös suomalaisilla on tapahtumassa tuplarooli.
Pertti Alaja toimii ottelun delegaattina ja Juha ”Julle” Karjalainen yhtenä ottelun turvallisuusvastaavista. Delegaatilla on käytännössä lopullinen päätösvalta ja vastuu kaikesta siitä, mitä ottelussa kentän ulkopuolella tapahtuu.
Jari Litmanen suitsuttaa Alajan nimitystä isoon tehtävään blogissaan Ylellä.
– Tämä kertoo paljon siitä, millaista arvostusta Alaja nauttii kansainvälisillä jalkapallokentillä. Vain lukuisien tehtävissään onnistumisten kautta voi Mestarien liigan delegaatiksi päästä – ihan niin kuin kentällä. Nyt Alajalle tämä valtava vastuu ja hieno tehtävä on suotu.
– Mestarien liigan finaali on noussut jo Super Bowlin ohi katsojaluvuissa maailmalla ja täytyy pientä ylpeyttä tuntea siitä, että kyseisen pelin korkein virkamies on suomalainen. Tuskin tapahtuu ihan pian toista kertaa, Litmanen povaa Ylellä.
Alaja kertoo Palloliiton sivuilla ottelun massiivisesta mittakaavasta.
– Järjestely on tehty siten, että toinen pääty on varattu kokonaan Real Madridin kannattajille ja toinen puolestaan Atléticon. Kumpiakin katsomoon mahtuu 20 000. Kun kapasiteetti on 72 000, niin 32 000 paikkaa jää sitten vielä muille katsojille – italialaisille ja kaikkialta Euroopasta tuleville. Hyvä ehkä mainita vielä se, että yksin median edustajia paikalle tulee 2500, Alaja kertoo.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Liiga-seura teki yllättävän hankinnan – kiinnostaako ketään?
- Mieletön peppukuva! Suomalainen aiturikaunotar räväytti – ”Niin seksikästä”
- TPS:n päävalmentaja CHL-pettymyksestä: ”Taso ei vaan siinä vaiheessa kautta riittänyt”