Skottijätti Celticin päävalmentaja jättää tehtävänsä – historiallinen mestaruus jäämässä haaveeksi
Kuva: Getty Images
Skotlannin Valioliigassa kymmenettä perättäistä mestaruutta jahtaavan Celticin päävalmentaja Neil Lennon on eronnut tehtävästään. Celtic hävisi sunnuntaina Ross Countylle ja on nyt jo 18 pistettä sarjakärki Rangersin takana.
Lennon aloitti joukkueen peräsimessä helmikuussa 2019, kun Brendan Rodgers siirtyi seurasta kesken kauden Leicesteriin. Lennon johdatti Celticin kahteen liigamestaruuteen, kahteen cupin voittoon sekä liigacupin voittoon.
– Olemme kokeneet vaikean kauden monien tekijöiden vuoksi. On pettymys ja hyvin turhauttavaa, ettemme ole pystyneet saavuttamaan samaa tasoa kuin aiemmin, Lennon kertoo seuran tiedotteessa.
– Olen aina antanut kaikkeni seuralle ja ollut ylpeä voidessani tarjota menestystä Celticin kannattajille. Seura tulee aina olemaan osa minua, hän jatkaa.
Pelaajaurallaan Lennon vietti Celticissä vuosia ja toimi myös joukkueen kapteenina. Valmentajana hän oli seurassa ensimmäisen kerran 2010-luvun alussa.
– Neil on aina ollut ja tulee aina olemaan todellinen Celticin mies, lausuu seuran toimitusjohtaja Peter Lawwell.
Celtic on voittanut yhdeksänä kautena putkeen Skotlannin mestaruuden, joten historiallinen kymmenes perättäinen olisi tällä kaudella ollut otettavissa.
Joukkue jatkaa toistaiseksi apuvalmentaja John Kennedyn komennossa.
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu