Saksan jalkapalloliitto on kiistänyt voimakkaasti väitteet, joiden mukaan se olisi saanut vuoden 2006 jalkapallon MM-lopputurnauksen lahjomalla. Saksa voitti tuolloin äänestyksen viimeisellä kierroksella Etelä-Afrikan äänin 12-11.

Saksalaisen Der Spiegelin mukaan ”lahjusrahastoon” kerättiin 4,9 miljoonaa euroa. Lehden mukaan kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Franz Beckenbauer sekä Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja Wolfgang Niersbach tiesivät rahastosta jo vuonna 2005.

FIFA kertoi ottaneensa asian vakavasti ja tutkivansa sen perinpohjaisesti.

– Todella vakavia syytöksiä, joita asetamme puolueettoman sisäisen komitean tutkimaan, FIFA tiedotti.

Saksan jalkapalloliitto lähetti perään vastatiedotteen, jossa kiisti kaiken.

– Kiistämme nämä kaikki täysin perusteettomat syytteet, että olisi ollut jokin salainen rahasto vuoden 2006 MM-lopputurnauksen suhteen. Mitään rahoja, joilla ääniä olisi ostettu, ei ole koskaan ollut olemassa, Saksan jalkapalloliiton tiedotteessa kerrottiin.