Suomenlahden tällä puolen on totuttu katselemaan ruotsalaisten marssia voitosta toiseen jääkiekon MM-kisoissa. Voitolla Ruotsi toki kisat avasi tälläkin kertaa, mutta 3-0-voitto Tanskasta ei ollut ihan niin helppo kuin numeroista voisi päätellä. Ruotsin ehdottomasti avainpelaajaksi nousi nimittäin 21 torjuntaa tehnyt maalivahti Anders Nilsson. – Anders pelasti meidät useamman kerran. Mahtavaa että hän sai todella hyvän pelin heti alkuun, kaksi maalia iskenyt Mikael Backlund ylisti SportExpressenin mukaan. Nilsson itse oli myös peliinsä tyytyväinen. – Hienoa tehdä MM-debyytti ja saada kisat käyntiin. Tärkeintä oli voittaa ja ottaa kaikki pisteet mukaan, Nilsson sanoi Ruotsin TV4:lle.

LUE MYÖS:

Uutiset |