Ristomatti Hakola palasi mestarillisesti kisaladuille – Jasmi Joensuu otti omansa

Kuva: Getty Images
Suomen mestaruushiihdot jatkuivat Imatralla perinteisen 10 ja 15 kilometrin normaalimatkoilla. Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuu antoi vahvan näytön kunnostaan voittaen kultaa minuutin ja 17 sekunnin marginaalilla. Paluun kilpaladuille loukkaantumisen jälkeen tehnyt Jämin Jänteen Ristomatti Hakola oli vahva miehissä ja hiihti voittoon reilun puolen minuutin erolla.
Jasmi Joensuu toivoi ennakkoon vahvaa hiihtoa ja näyttöä distanssimatkalla.
. Kyllä mä tänään halusin näyttää, että musta on normimatkankin hiihtäjäksi. Kyllä ne on vähintäänkin (viikonlopun tavoitteet) saavutettu, vaikka täältä puuttui kovia, mutta tuo ero seuraaviin kasvoi aika isoksi ja tän päivän suoritus oli varmaan yksi parhaita, mitä oon tehnyt normimatkalla, sanoi Joensuu Hiihtoliiton tiedotteen mukaan.
IF Minkenin 25-vuotias Julia Häger hiihti hopealle. Häger oli iloinen ja hieman yllättynytkin mitalista vaikean alkukauden jälkeen.
– Oli pieni yllätys. Alkukausi on ollut vaikea, mutta olen tuntenut, että kunto on tulossa. Tiesin, että hyvänä päivänä voin hiihtää kovaa, kertoi Häger.
Pronssille taisteli Vantaan Hiihtoseuran perjantaisen pariviestin mestari Anni Kainulainen.
Hakola ja Vuorela hiihtivät vahvat paluuhiihdot
Ristomatti Hakola oli ennakoidun vahva miesten perinteisen 15 kilometrillä. Tasaista vauhtia hiihtänyt Hakola piti johtopaikkaa lähes koko kilpailun ajan.
– Lähdöstä maaliin koitettiin niin paljon mennä, kun vain riitti. Onhan se kilvanhiihto, en tiedän onko se mukavaa, mutta näin kun pääsee maaliin, niin silloin se on mukavaa, naurahti Hakola, joka oli mielissään myös Jämin Jänteen kolmoisvoitosta.
SM-hopealle hiihtänyt Markus Vuorela oli tyytyväinen paluukisaansa. Lokakuussa Val Senalesin korkeanpaikan leirillä jalkansa murtanut Vuorela on toipunut hyvään kisakuntoon.
– Hyvältä tuntui ensimmäinen kovempi startti, että saa itselle varmistusta siitä missä mennään. Hyvin meni myös kuntoutusjakso, fyysinen kunto pysyi hyvänä, ehkä enemmän hiihtämisen kanssa on ollut hakemista, sanoi Vuorela, joka iloitsi myös kivuttomasta hiihtämisestä loukkaantumisen jälkeen.
Jämin Jänteen kolmoisvoiton sinetöi pronssille hiihtänyt Lauri Lepistö, joka taisteli sijoista Vuorelan, neljänneksi hiihtäneen Alexander Ståhlbergin ja Miro Karppasen kanssa.
Imatran SM-hiihtojen viimeinen kilpailupäivä sunnuntaina tarjoaa sähäkkää sprinttihiihtoa. Karsinta alkaa klo 9:00 ja erävaihe 10:45.
SM-hiihtojen kisaohjelma
Sunnuntai 9.1.2022
9:00 Sprintti, karsinta (vapaa)
10:45 Sprintti, erävaihe ja finaalit (vapaa)
SM-kisat televisioidaan muun muassa Viaplayllä ja Elisa Viihde -palveluissa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Kapanen avasi maalitilinsä NHL:ssä
- NHL-kausi käynnistyi – heti suomalaisosumia
- CHL:ssä vielä 14 pudotuspelipaikkaa auki
- George Russell voittoon Singaporessa – McLaren varmisti merkkimestaruuden
- George Russell paalulle Singaporessa
- Teemu Pukki debytoi Viaplayn studiossa
- KuPS aloitti Konferenssiliigan tasapelillä
- NHL alkaa ensi viikolla – kaikki maailman parhaasta kiekkoliigasta vain Viaplayssa
- Viaplaylla kova kattaus KuPS:n Konferenssiliigan avaukseen
- Arsenal voittoon
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Kumpi nappaa Chelsean? Baseball-tykooni vai kemisti?
- Video: HIFK:lta uusi kannatusbiisi – tältä se kuulostaa
- Huippupituushyppääjä lopettaa uransa: ”Putosin Valioliigasta kolmosdivariin”
- Huomenna Helsingissä nähdään poikkeuksellinen koripallotapahtuma
- Ilouutinen! Maalitykki jatkaa Kärpissä – ”Saatiin juuri se mitä haluttiinkin”
- Kari Pätäri paljastaa Noriaki Kasain salaisuuden
- Seiska: Jere Karalahden uusi rakas selvisi – ”Lanteikas, kaunis blondi”
- Tshekki on voittanut kolme edellistä MM-kohtaamista