Punainen kortti herätti Kreikan
Kuva: Getty Images
Japanin ja Kreikan välisessä torstai-illan ottelussa jäätiin maaleitta, mutta pelin kulku oli varsin merkillinen. Japani hallitsi etenkin ottelun ensimmäistä puoliaikaa varsin selvästi, mutta Kreikka pääsi paremmin peliin mukaan jouduttuaan vajaamiehiseksi.
Kreikan maalivahti Orestis Karnezis sai olla hereillä maalillaan Japanin painaessa ja kapteeni Konstantinos Katsouranisin kentältä poisto ensimmäisen puoliajan lopulla näytti kääntävän pelin vääjäämättä japanilaisten eduksi.
Kreikka pelasi kuitenkin paremmin vajaamiehisenä ja oli hyvin pelissä mukana etenkin toisen puoliajan alussa. Loppua kohden Japani tuli taas vahvemmin, mutta ei onnistunut maalinteossa.
– Meillä oli vaikeuksia etenkin ensimmäisellä puoliajalla päästä edes vastustajan rangaistusalueelle. Sen myötä pelasimme minusta erittäin hyvin toisella 45-minuuttisella, Kreikan päävalmentaja Fernando Santos sanoi Fifa.comin mukaan.
– Pyrimme vaihtamaan pelaajien paikkoja paljon ja hyökkäämään paljon laitoja pitkin, kun Kreikka joutui vajaalle. Onnistuimme siinä myös osin, mutta meidän pitää olla päättäväisempiä maalin edustalla, totesi puolestaan Japanin luotsi Alberto Zaccheroni.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”