Hollanti puolivälieriin viime hetken osumalla
Kuva: Getty Images
Hollanti ja Meksiko esittivät huikean näytöksen, kun ne kohtasivat Brasilian MM-kisojen neljännesvälierässä Fortalezassa. Hollanti vei vaiherikkaan ottelun nimiinsä lukemin 2-1 (0-0).
Ottelu alkoi molempien joukkueiden puolustaessa äärimmäisen tarkasti ja tiiviisti. Ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin vasta 20. minuutilla Hollannin maalivahdin Jasper Cillesenin seikkailtua vaarallisen näköisesti, mutta Ron Vlaar ehti hätiin viime hetkillä. Meksiko oli ensimmäisellä jaksolla aktiivisempi osapuoli, mutta hyökkäyskolmanneksella sen keinot kuitenkin loppuivat. Hollannin paras tilanne tuli lisäajalla Meksikon puolustuksen harhasyötön seurauksena, mutta tilanne kuihtui Robin van Persien heikkoon syöttöön. Näin tauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.
Toisen jakson alussa Meksikon Giovani Dos Santos iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän laukoi noin 20 metristä laukauksen Hollannin maalin oikeaan alakulmaan ohi hiukan väärin sijoittuneen Cillesenin. Pelikello näytti tuolloin 48 minuuttia. Hollannin valmentaja Louis van Gaal reagoi lähes välittömästi, ja joukkue nosti prässiään sekä vaihtoi 5-3-2 ryhmityksestä hyökkäävämpään 4-3-3:een. Hollanti ottikin tämän jälkeen pelin hallinnan itselleen.
57. minuutilla Meksikon maalivahti Guillermo Ochoa esitti maagisen reaktiotorjunnan, kun Stefan de Vrij jatkoi kulmapotkun kohti Meksikon maalia. Ochoa pelasti pallon kuitenkin tolpan kautta selville vesille. 74. minuutilla oli Arjen Robbenin vuoro yrittää, mutta Ochoa kesti. 1-1 tasoitus tuli viimein 88 minuutilla, kun Wesley Snijder tälläsi kulman jälkitilanteesta hirveän pommin ohi Ochoan. Kun lisäaikaa oli pelattu kaksi minuuttia, Meksikon kapteeni Rafael Marquez kaatoi typerästi Robbenin rangaistusalueella. Seurauksena oli rangaistuspotku, jonka Klaas-Jan Huntelaar toimitti varmasti verkon perukoille.
Meksikon loppukiri ei tuottanut tulosta, joten Hollanti eteni puolivälieriin maalein 2-1.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen